sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tänään ollaan doboiltu ekaa kertaa. Varsin mielenkiintoinen treeni, ja toivottavasti päästään toiseenkin kertaan! Oltiin Suvi Miettisen vetämällä tutustumistunnilla, ja tässä muutama Suvin ottama kuva tunnin ajalta, kiitos kovasti tunnista!


Eläinfysioterapeutti Nina Herpola kuvailee lajia sivuillaan näin:
"Dobo© on uusi hauska liikuntalaji koirille ja ohjaajille. Harjoituksissa käytetään mm. suurta soikeaa agility egg-jumppapalloa, sekä tasapainotyynyjä. Dobo-harjoitukset vaikuttavat erityisesti syviin lihaksiin, motoriikkaan, vartalon hallintaan ja tasapainoon sekä koirilla että ohjaajilla. Lisäksi Dobo-harjoitukset vahvistavat koiran ja ohjaajan välistä luottamusta. Dobo harjoitteista on hyötyä niin toimistotyöntekijän selkä- ja hartiajumeihin, kuin vaikkapa agilitykoiran ja -ohjaajan kunnon viimeistelyyn."

Ensin pienen lämmittelyn jälkeen ohjattiin koirat palloille. Elvillä ei kauheasti ongelmia ollut, rohkeasti loikkasi kyytiin ja tasapainoili pallolla. Muutkin liikkeet meni hyvin, ja olisi huippukivaa päästää vaikka alkeiskurssille.

Illalla käytiin rallytokoilemassa, tehtiin avoimen luokan rataa. Liikkeet meni ihan ok, En kyllä edelleenkään tykkää ton tekemisestä. Karkasi houkutukselle, vaikka oltiin päästy siitä jo ohi ja yksi liike, istumisesta seisomiseen oli vaikea, muuten aika simppeliä. Nea taisi kuvata meidän ratoja, kiitos kuvista ja seurasta, kuten myös Tiina ja Sonja!






4 kommenttia:

  1. Oi, vähänkö tuo Dobo näyttää kivalta!

    VastaaPoista
  2. Se oli tosi hauskaa! Elvikin oli ihan innoissaan menossa pallolle! Nyt pitää toivoa, että alkeiskurssi sattuisi hyvään aikaan, että päästäisiin jatkamaan treenailua :)

    VastaaPoista
  3. Oho! Millasia liikkeitä tuohon Doboon kuuluu? Kuulostaa jännältä. :D Me ollaan vaan temppuiltu mun jättijumppapallolla lähinnä lihaskunnon ja tasapainokyvyn vuoksi!

    VastaaPoista
  4. Meillä oli vasta tutustumistunti, koiran tehtävänä lähinnä oli pysyä pallolla ja lopputunnista tehtiin seiso-maahan vaihtoja!

    Ite tehtiin kanssa pallolla vatsoja jne, samoin kuin sellaisella tasapainoilu tyynyllä, jolloin koiraa kieputettiin ympäri samalla.

    Jos pääsisi jatkamaan alkeiskurssille ja siitä eteenpäin liikkeitä tulisi lisää :) Tosi kivaa oli nimittäin!

    VastaaPoista