sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Riikka Pulliaisen tokokoulutus 29.5.

Vautsi miten paljon saatiin uutta tietoja ja neuvoja. Tärkeimpänä jäi käteen hallinta ja Elvin makuuttaminen liikkeiden välissä. Paljon muutakin, mutta kynä käsi sauhusi kaiken jo vihkoseen, enää ei jaksa naputella.

Tyylikkäät paikalta poistumiset Elvi todisti osaavansa. No seuraavalla kerralla (ja sitä seuraavalla?) jos osaisi oikeasti suuttua sille ja näyttää että ei tollanen toimi. Eihän se yksin treenatessa koskaan lähde huitelemaan, onneksi nyt saatiin suunniteltua Veeran kanssa vaikka minkälaisia väijytyksiä kelpien pään menoksi.

Seuraamisen liikkeelle lähdötkään ei alkuun oikein onnistuneet, vaikka niitä ollaan hinkattu ja hinkattu. Ja jalkojen  paikallaan pitäminen ihan superhankalaa, niin vaativalta kuin se kuulostaakin.

Seuraavia treenejä odotellessa!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Helsinki KV 21.5.

Käytiin Helsingissä pyörähtämässä päivä reissulla, ja mukava reissu olikin. Aamulla junalla Pasilaan, josta kävelyreissu Jäähallille. Jäähallilla sitten hieman pidempi hetki kelpiekehän odottelua, sisään kehään, pienet poseeraukset ja palkintojen kanssa kotia päin. Kerettiin vielä Helsingin maastoonkin tutustua, junaa odotellessa kulutettiin aikaa kummallisilla lenkkipoluilla.

Kehässä tuomarina oli saksalainen Josef Pohling ja vain toinen narttukelpie kilpakumppanina. Käytiin yksin ensin kehässä, ja sitten juostiin vielä pari kierrosta molemmat koirat samaan aikaan ja meidät osoitettiin sijalle "eins", eli ykkösiä (: ! Saatiin serti, cacib jäi saamatta kun olin junnuihin ilmoittanut Elvin. Mutta onpas noita aikaa vielä keräillä.

Arvostelu suomennettuna käännöspalvelussa
"Tyypillinen narttu. Oikein rakentunut. Ilmeikäs pää. Vahva luusto. Vapaat liikkeet, hieman löysä edestä. Erittäin hyvä karva."
JUN-ERI JUK1 SA PN1 SERT & ROP

Kannatti lähteä! Nyt pysytään hetki poissa näyttelykehistä (koska unohdin ilmoittaa Elvin erkkariin.......... -.-), jos kesän lopulla jossain kävisi ja sitten marraskuussa Jyväskylään ja joulukuussa messariin?
Koetetaan kesän aikana saada luustokuvissa käytyä, ja treenattua ahkerasti, mahdollisesti korkata ALO myöskin elokuussa... Saa nähdä.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Möllitoko 18.5.

Käytiin Tapiksella mölleilemässä.
Luoksepäästävyys 10, nousi tuomaria vastaan (oli tuttu henkilö, ehkä siksi?)
Paikkamakuu 0, sanoin ettei oteta pistetä, tarkoitus oli että oon ihan lähellä ja palkkaan. Elvi ei ollut samaa mieltä ja häipyi kehästä....
Seuraaminen taluttimessa 9,5 yksi käännös pielessä kun kyttäsi ruutumerkkiä
Seuraaminen taluttimetta 10
Liikkeestä maahan 10
Liikkeestä seisominen 9,5 ennakoi lopun istumisen
Luoksetulo 10
Hyppy 0 ei odottanut hyppykäskyä ja otettiin uudestaan.
Kokonaisvaikutelma 8,5

Olikohan tässä kaikki liikkeet? Seuraaminen kuulemma hienoa, ja nyt vaan kovasti häiriötreeniä ja teho valvottua hyppyä, ettei pääse varastamaan.

Ja ihan ohi aiheen, Leijonat toi voiton kotiin, JES <3 !