maanantai 23. toukokuuta 2016

Päivitellään kuukauden ajalta kuulumisia. Mitään en juurikaan enää muista, mutta kovasti koitettiin treenailla ja nauttia Jyväskylän pään treeniseurasta huhtikuussa, sillä nyt ollaan taas Lappeenrannassa kesän ajan (hei vaan tän suunnan tutut, pistäkää viestiä tulemaan, treenejä kaivataan!).

Tunnarissa pientä edistystä havaittavissa, kaikki muu junnaakin paikoillaan. Eteenmenot huonoja edelleen. Kesällä Nea onneksi lupasi ne hoitaa kuntoon, joten ehkä tämä tästä!

Jälkeä käyty tekemässä toistamiseen, muistaakseni aika hyvä! Yksi keppi taisi jäädä, mutta jälleen sama fiilis, että koira tietää missä jälki menee ja edettiin reipasta tahtia. Näitä lisää!

Helatorstaina käytiin kehässä Kangasniemellä, Pinja esitti. Tuomarina Marja Talvitie ja tuloksena ERI2 SA PN4, eli ihan hyvin! Esiintyminen hännän käsittelyä lukuunottamatta ok, siinä veti pyllyn alas eikä oikein meinannut antaa sen häntää kopeloida. Muuten kyllä oli hieno, seisoi nätisti ja liikkuikin ihan hyvin!
Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä pää ja kauniit korvat. Hieman pysty lapa ja lyhyt olkavarsi. Hieman liian laskeva lantio. Erinomainen karvanlaatu. Liikkeessä hieman liian ylhäällä kannettu häntä. Voisi liikkua hieman paremmalla potkulla.
Häntää en allekirjoita, en kyllä yhtään muista miten se liikkeessä täällä kehässä oli, mutta ei se ikinä ole kovin kannettuna ollut, enkä keksi syytä miksi se nyt olisi liputtanut. Muuten koiran näköinen arvostelu.

Kivasti onnistunut näyttely tarkoittaa siis näyttelyreissua ulkomaille. Yksi potentiaalinen ehdokas jo katsottuna, ja sinne nyt tarkoitus lähteä katselemaan maailman menoa. Inttivalioon tarvitsisi ne kaksi CACIBia, hyvällä tuurilla ne voisi saada, huonolla ei. Mutta otetaan reissun ja uuden kokemuksen kannalta tällä kertaa, helpompi sitten ehkä mahdollisesti tulevaisuudessa käydä rajojen ulkopuolella tekemässä jotain kivaa, esim tokoilemassa.



Elvillä on korkea häntä aina oravaa metsästäessä :D