maanantai 21. heinäkuuta 2014

Miiraa kiittäen, sikamakeita kuvia tän päivän kuvausreissulta!










sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Voivoi lähestyy. Ollaan treenailtu aika vähän ja nautittu kesästä sekä lomasta, mutta jotain tehty kuitenkin!

Liikkeet katsasteltu kahteen kertaan läpi, ekalla kerralla yksinään ja toisella personal trainer Nean kanssa, joka sanoi että jos tyhmiä nollia ei olisi tullut ja paikkamakuu olisi toiminut niin ykkönen olisi tullut ;)

Paikkamakuusta tosiaan ei oo sen enempää kerrottavaa kuin aiemminkaan, pylly saattaa pyöriä ja mitä enemmän häiriötä sitä huonommin kestää rauhallisena. Ärsyttävä liike, edelleen. En tunnu ees ehtivän lyhyiden paikkisten aikana palkkaamaan paikallaanolosta, kun eka tassun siirto/takaosan heilutus tapahtuu sillä samalla sekunnilla on käännyn. Ja koska olen laiska huono ihminen en jaksa aloittaa ihan alusta. Pohditaan tätä lisää, niin kauan kun kestää niin riittää. Kunhan ei tuu eteenpäin. Eikä pidä ääntä.

Seuraamisessa kontakti välillä ok, välillä surkea. Askeleet ihan ok ja käännökset myös, jos ite otan huomioon tulevat tapahtumat ja muistan vihjaista koiralle ennen kuin kävelen päälle. Pitkä matka vielä hyviin ja varmoihin suorituksiin. Juoksussa ei oo niin tiivis kuin muuten, hitaassa ihan hyvä. Paikallaan käännöksiä voisi tehdä enemmän.

Liikkeestä istuminen ollut ihan ok, viime treenissä super huono. Ei vaan osannut. Tehnyt tosi hyvin tähän asti, mutta ei näköjään osaa. Lisää treeniä, mutta tää saadaan varmasti kuntoon. Voisi ehkä myös joskus ylläpitää muita jääviä...

Luoksetulo on välillä kelvollinen, välillä surkea. Joskus seisahtuu, joskus ei. Maahan menee paremmin, ei se heittäydy, mutta ei kyllä tartteekaan. Viimoisen pätkän vauhti välillä liian hidas, rikkoo raville liian ajoissa.

Ruutu on ollut hyvä! Pakko koputtaa puuta. Elvi on näiden neljän vuoden seisomisten jälkeen ymmärtänyt kohtuullisen hyvin, että sinne voi käydä maahan jos niin sanotaan, ja suhteellisen hyvin kestänytkin. Jos mie teen hämyjä, voi se varastaa, mutta liikkeenohjaaja ei oo haitannut. Sivulletulon tahtoisin ite vähän paremmaksi, jää vähän seilailemaan.

Hyppynouto on hyvä! Pitäisi treenata ehkä vinoilla heitoilla, mutta kun oon niin pro heittäjä ni eihän sitä tarvii ;D

Metallinoudossa ällöttää vieraskapula. Mitä kuolasempi, sitä kamalampi. Vapaaehtoiset kapulan kuolaajat, treeniseuraksi?

Tunnari on toiminut koemaisena paremmin ja varmemmin kuin muuten. Menee vähän häsläten kapuloille, mutta ei rouskuta läpi muita. Palautuksessa pureskelee.

Kaukot on olleet kohtuulliset myös. Paljon pitää hioa vielä, mutta pisteitä tulisi! Etenemistä suurempi ongelma on ollut jäätyminen, ihan sama mitä käsken, asento ei vaihdu. Takapalkalla siis varsinkin, muuten kohtuullisesti tekee vaihdot.

Kokeeseen ollaan menossa, luultavasti 19.8. jos saadaan paikka. Jännittää, mutta tahon käydä nyt kun vielä on auto käytössä ja aikaa. Ykköstä ei mennä hakemaan, mutta jos saataisin hyvä koekäynti olisin tosi onnellinen! Toivon, että kivat liikkeet vähän purkaisi Elvin koekoomaa, mutta se jää nähtäväksi.

Muuten tosiaan ollaan nautiskeltu kesästä, lenkkeilty erilaisissa porukoissa, tässä kuvia viimeisimmältä kelpielenkiltä! Kiitos Miira jälleen kuvista!



torstai 3. heinäkuuta 2014

Äiti on ostanut itselleen jo valmiiksi Elvin korvikkeen, kun meillä on muutto edessä syksymmällä. Tätä mieltä Elvi on tunkeilijasta.



Tässä vielä pari kuvaa vara-Elvistä. Kakkoskelpien paikan täällä talossa siis ottaa tälläinen otus, pitkä nenä niinkuin Elvillä, samoin löytyy pörröinen häntä kummaltakin. Katse kuulemma kuvastaa Elvin luonnetta, vaikka silmät onkin väärän väriset.