keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kyllä kuvat tekee ihmeitä päivittelymotivaatiolle, eli Hannalle vaan isot kiitokset!

Käytiin alkuviikosta Leivonmäen kansallispuistossa "vaeltamassa", eli käveltiin säälittävän vähän ja hengattiin sitten laavulla kuvaillen (ja koska ei saatu nuotiota syttymään :D). Reissusta parhaiten jäi ehkä mieleen miljoonat hirvikärpäset, joihin ei tosiaankaan varauduttu lähtiessä. Onneksi oli hyvät eväät kompensoimassa tilannetta! Ja saatiinhan myös itten aikaseksi nää mielettömän hienot kuvat!





Treenattukin ollaan ja asiat edistyvät! Elvi kohtalaisella varmuudella kykenee merkkiä kiertäessä ohittamaan ties minkälaisia häiriöitä (mietin tässä, uskallanko laittaa ruokaa matkalle vai meneekö liian vaikeaksi...), joten uskon ja toivon, että hypytkään eivät ihan kamalia ongelmia tuota jatkossakaan. Niillä vaan tulee harvemmin treenattua, joten variaatioita on keksittävä.

Eteenmenossakin tapahtunut jonkinlaista aivonystyröiden toimimista, Elvi edelleen tarvitsee fokuksen ensimmäisille toistoille, että mihin suuntaan sitä ollaankaan menossa, mutta myöhemmillä toistoilla etenee itse ja riittävän kauaskin, odottaen kyllä palkkaa. Täytyy hieman tasapainoilla tuon palkkaamisen kanssa, milloin odottaa koiraa, milloin lentää ja missä kohtaa. Eilen asiasta väännettiin enemmän, Elvi jäi heti kyttäämään palkan lentoa, mutta tänään eteni ympyrään ja ympyrästä yli ellei kehua ollut tullut, jee!

Paikallaanolotkaan eivät ihan toivottomilta näytä, vaativat kyllä vielä hurjasti treeniä ja rutiinia alle. Peruutuksen kanssa taas saadaan tehdä töitä, vaikka en siitä täydellistä aiokaan hinkata. Elvi vaan selkeästi huonomman polven jalkaansa käyttää pienemmällä askeleella peruuttaessa, jolloin pylly ajautuu jatkuvasti vinoon. Täytyy koettaa aktivoida jalkaa peruutusharjoituksilla ja oikeasti vahtia, että se käyttää sitä eikä vaan sohella.

Myös tunnari on kokenut taantumisen, mutta asia ei kyllä kovin paljoa yllätä, sitä on tehty niin vähän. Tarvittaisiin tähän hetkeen pari sataa uutta kapulaa käyttöön, jotta liike pääsisi kunnolla työn alle, mutta ehkä tämä tästä...

maanantai 14. syyskuuta 2015

Onpas ollut hiljaista blogin puolella! Ei meidän elämässä kyllä kummempia ole oikeastikaan tapahtunut, Elvi oli loppukesästä aikalailla porukoiden hoidettavana, mutta nyt ollaan taas palauduttu Jyväskylään ja arki on alkanut.


Sen kyllä huomaa lenkkeilyn ja treenien määrässä, hieman on lisääntynyt! Meillä kyllä on niin kivat lenkkireititkin heti tästä kotoa lähtiessä, ei oikein raaskisi muuttaa keskustaan päin. Ja seuraakin löytyy, kiitosta vaan Hannalle (ihan kaikesta muustakin avusta nyt ja jatkossa myös!), Veeralla ja Ninjalle, ihanaa tallustella teidän kanssa.

Treenattukin on, postauksen kuvista kiitos Hannalle! Edelleen koen hieman ongelmia tuon uuden EVLän suhteen, inhottaa. Olisin halunnut käydä kokeissa nyt kun pakka olisi ollut jotenkin päin kasassa uusilla säännöillä. Mutta ehkä tämä tästä.


Pääasiassa treenit siis keskittyneet merkittömään merkkiin (ei toimi..., parhaita tuloksia saatu nyt lelulle juoksutuksen ja lelun heiton seurauksena, mutta pienikin toivo eteenpäin etenemisestä katoaa, jos kentällä merkkejä.), uuteen liikkeeseen (lähinnä siihen kuinka kelpie voi juosta esteiden ja kapuloiden ohi merkille, loppuosaa ei olla juurikaan treenattu) ja uuteen paikallaoloon (tässä edistymminen joka näkyy! Hirveästi pitää vielä treenata häiriöitä ja käskytyksiä, mutta vähän vaikuttaisi, että kelpiellä jokin ajatus korvien välissä).




Hirveän juoksupainotteisia nuo uudet liikkeet ja niiden treenaaminen on aika vauhdikasta. Vanhoja juttujakin ollaan nyt koetettu muistutella rinnalla, tunnaria, jääviä ja ohjattua on tehty.  Tunnari heikoimmalla pohjalla, mutta ehkä tästä pikkuhiljaa noustaan kun saatiin uusia kapuloita käyttöön. Jäävät yllättävän hyviä ja ohjattukin aina pienen muistuttelun jälkeen. Omat ohjatun noudon kapulat vaan hävinneet jo, joten ei ole yksikseen kauheasti tullut tehtyä.

Muuten elämään kuuluu ruokintapohdiskelua, opiskelijan lompakkoon sopivia kevyitä mutta laadukkaita nappularuokia saa ehdottaa (y) ! Ja muutenkin pienen pakastimen ja budjetin ruokintaehdotuksia otetaan vastaan!