maanantai 14. syyskuuta 2015

Onpas ollut hiljaista blogin puolella! Ei meidän elämässä kyllä kummempia ole oikeastikaan tapahtunut, Elvi oli loppukesästä aikalailla porukoiden hoidettavana, mutta nyt ollaan taas palauduttu Jyväskylään ja arki on alkanut.


Sen kyllä huomaa lenkkeilyn ja treenien määrässä, hieman on lisääntynyt! Meillä kyllä on niin kivat lenkkireititkin heti tästä kotoa lähtiessä, ei oikein raaskisi muuttaa keskustaan päin. Ja seuraakin löytyy, kiitosta vaan Hannalle (ihan kaikesta muustakin avusta nyt ja jatkossa myös!), Veeralla ja Ninjalle, ihanaa tallustella teidän kanssa.

Treenattukin on, postauksen kuvista kiitos Hannalle! Edelleen koen hieman ongelmia tuon uuden EVLän suhteen, inhottaa. Olisin halunnut käydä kokeissa nyt kun pakka olisi ollut jotenkin päin kasassa uusilla säännöillä. Mutta ehkä tämä tästä.


Pääasiassa treenit siis keskittyneet merkittömään merkkiin (ei toimi..., parhaita tuloksia saatu nyt lelulle juoksutuksen ja lelun heiton seurauksena, mutta pienikin toivo eteenpäin etenemisestä katoaa, jos kentällä merkkejä.), uuteen liikkeeseen (lähinnä siihen kuinka kelpie voi juosta esteiden ja kapuloiden ohi merkille, loppuosaa ei olla juurikaan treenattu) ja uuteen paikallaoloon (tässä edistymminen joka näkyy! Hirveästi pitää vielä treenata häiriöitä ja käskytyksiä, mutta vähän vaikuttaisi, että kelpiellä jokin ajatus korvien välissä).




Hirveän juoksupainotteisia nuo uudet liikkeet ja niiden treenaaminen on aika vauhdikasta. Vanhoja juttujakin ollaan nyt koetettu muistutella rinnalla, tunnaria, jääviä ja ohjattua on tehty.  Tunnari heikoimmalla pohjalla, mutta ehkä tästä pikkuhiljaa noustaan kun saatiin uusia kapuloita käyttöön. Jäävät yllättävän hyviä ja ohjattukin aina pienen muistuttelun jälkeen. Omat ohjatun noudon kapulat vaan hävinneet jo, joten ei ole yksikseen kauheasti tullut tehtyä.

Muuten elämään kuuluu ruokintapohdiskelua, opiskelijan lompakkoon sopivia kevyitä mutta laadukkaita nappularuokia saa ehdottaa (y) ! Ja muutenkin pienen pakastimen ja budjetin ruokintaehdotuksia otetaan vastaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti