tiistai 23. joulukuuta 2014

Jee, vihdoinkin uusia tokosääntöjä! Ihanaa, kärsimätön juuri ja juuri jaksoi ottaa (= ei jaksanut odottaa lainkaan).
Pikaisella katsauksella kivoja muutoksia, mutta odotellaan vielä tarkkoja suoritusohjeita.

Paikkamakuun muutoksille ja tiukemmalle tuomaroinnille iso peukku. Uutta paikkamakuuta on kyllä treenattava paljon, Elvi kovin mielellään reagoisi muiden ohjaajien käskyihin. Ihanaa vaihtelua ja helpotusta kuitenkin siihen neljän minuutin möllöttämiseen. Miun mielestä kyllä näkee kestääkö se koira siellä vai ei jo lyhyemmässäkin ajassa.

Istuminen on kanssa otettava työnalle. En haluaisi ajatella, että siitä tulee vaikeuksia/hankalaa liikettä, mutta faktahan on että Elvi on sitä treenannut säälittävän vähän vajaa viisivuotisen elämänsä aikana ja paikkamakuuta on tehty sitten senkin edestä... Katsotaan ja rakennellaan pikkuhiljaa, toivottavasti en ala kiirehtimään.

Uusi liike vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, sitä ehkä tehdään ohjatun ohella. Jos vaan keksisi kotitreeniin rekvisiitan hypyiksi... Hieman hankala treenattava, mutta muuten onneksi kohtuullisen yksinkertaisen oloinen.

Näiden lisäksi paljon kaikkea muuta ja ennen kaikkea tunnarin hiomista, jotta se ehkä mahdollisesti toimisi seuraavassa voittajan kokeessa.

m/ Ja säännöthän löytyy siis täältä, jos jotakuta kiinnostaa!
http://www.kennelliitto.fi/uutiset/uudet-tokosaannot

2 kommenttia:

  1. En vielä kommentoi mitään uusiin sääntöihin kun en oo ehtinyt tutustua, mut hei mulla on kannettava tokohyppy mitä voidaan käyttää ja sellasia maahan tökättäviä agihyppyjä jos löydetään joku niille sopiva treenipaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee loistavaa! Keväällä sit viimeistään johonkin kentälle :)

      Poista