maanantai 25. elokuuta 2014

Meillä oli hetki sitten viikonloppua piristämässä Emman Lysti (Didaktic's J-Lo). Pentukuumeeseen oiva parannuskeino, maailman söpöin koiravauva kyläilemään.

Elvi kerran sanoi että naamalle ei tarttee tulla ja Lysti hyvin tajusi kerrasta, että okei tää oli tää äkänen akka ja keskittyi leikittämään Elvin laatikossa pölyyntyneitä leluja. Pentu löysi heti tiensä oikealle laatikolle ja valkkasi sieltä sitten sopivimmat lelut. Yön Lysti nukkui sikahienosti Elvin häkissä, vissiin uusi paikka ja jännä tilanne väsytti tehokkaasti pienen kelpien ja yö selvittiin hyvin yhdellä pissatuksella.

Aamulla Elvi sitten erehtyi leikkimään Lystin kanssa lenkillä. Lystistä Elvi oli alkuun aaaaaika hurja, mutta uskaltautui sitten juoksemaan ihan kunnolla hiekalla. Koetin epätoivoisesti saada molemmat koirat mahtumaan samaan kuvaan, mutta ei meinannut onnistua.







Lysti kaivautuu Australiaan!

Iltapäivällä Lysti sitten luuli, että Elvi haluaisi leikkiä myös sisällä. Elvi pakeni turvaan ihan sohvan perimmäiseen nurkkaan ja koetti siellä olla näkymätön katsellen aina muualle kuin pentuun päin :D
Kiitos Emma Lystin lainasta, tahdotaan toistekin kylään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti