sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Tänään aamulla käytiin taas tekemässä pieni hetki agia. Sanni oli jälleen mukana, kuvaamassa ja namialusta vahtina, kiitos paljon!

Tehtiin keppejä, sain otettua nyt etäisyyttä paljon enemmän, joka suuntaan. Ja vauhti oli alussa parempi, hidas edelleen, mutta ei mitään ihan himmailua.

Muuten painotettiin irtoamista ja seuraavan esteen hakua. Tehtiin suoralta putkelta eteenpäin irtoamista, parani joka kerta! Tässä videota, jäi vielä odottamaan, että millon mie kerkeän mukaan.


Seuraavassa pätkässä oli eteenpäin irtoamista, rengas ja takaakierto. Muuten toi super hyvin, mutta takaakiertoa hinkattiin ja hinkattiin. Elvi kyllä tyylikkäästi kiertää esteen, mutta en osaa kääntä sitä hyppyyn. Pitääkin laittaa treenattavien listalle, jotta se joskus alkaisi toimimaan.

Lopuksi tehtiin vielä välistä vetoja, jotka ekan miun mokaamisen jälkeen sujuivat ihan hyvin. Hitaastihan mie sain taaksepäin juostua, ja Elvi vähän komensi kun en osannut ohjata niin sujuvasti kuin olisi pitänyt, mutta miulla kaikki sormet tallella!

Muutama kuva tältä talvelta! Vihdoin lunta, tosin alkuviikon sääennusteet lupaili taas kamalaa ilmaa...



Normaalisti meidän ikkunoista näkee Skinnarilaan asti, mutta ei kyllä tänään, vain tuohon saareen, jos siihenkään!

Tehtiin myös minimaalisen vähän tokoa. Ruutuun kaksi lähetystä, namialustalle. Hyvin juos, jee peepi!
Seuraamiset lyhyitä pätkiä, paljon käännöksiä, tosi kivoja, ja villakoira Lenni vielä antoi sopivasti häiriötä hyvä peepie!
AVO'n kaukoja tehtiin yhden i-m-i verran ja vaihto tosi topakasti ja hyvin, ja matkaa oli noin 7 askelta. Jes hyvä kelpie! Sitten sormet oli jo ihan kohmeessa, etten pystynyt tekemään mitään. Kohta harrastetaan vaan sisätokoilua kunnes kesä tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti