sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Turhan tokopostauksen näpyttelylle löytyy aina aikaa kun toisena vaihtoehtona on tenttiin lukeminen! Ollaan tehty ja treenattu, mutta ei kovin tavoitteellisesti. Tai tavotteet on asetettu (koiralla pieni haju eteenmenosta, osaa kiertää törpön, aloitettu paikallaolojen treenaus) ja pääosin saavutettu, joten nyt olisi aika pohtia uusia pointteja treeniin!

Paikallaolot: rauhallinen istuminen (miten?), muiden käskytykset + käsimerkit, vieraiden koirien kanssa
Seuraaminen: peruutus isoin kompastuskivi, muuten se ehkä 8 seuruun tekisi! Koetta varten treenattava kyllä liikkeenäkin, ei olla aikoihin tehty
Zeta: seuraamisen hiomista, asentojen vahvistelua
Luoksetulo: stopit voisi olla aina paremmat...
Ruutu: eteenmenon lisäksi myös muuta liikettä mukaan, juoksemista palkalle ainankin
Kiertonouto: kokonaista liikettä, hyppyjä mukaan
Ohjattu: suuntien vahvistamista (voisi hommata ne kapulat itelle...)
Tunnari: kokonaan alusta ja uusiksi, tai siltä ainankin vaikuttaa...
Kaukot: s-i voisi olla varmempi, häiriökestävyyttä lisää

Ja olikohan siinä kaikki :D Näiden lisäksi pitäisi alkaa tekemään koko kokonaisuutta, jos keväällä haluaa kokeisiin havitella paikkoja...


keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kyllä kuvat tekee ihmeitä päivittelymotivaatiolle, eli Hannalle vaan isot kiitokset!

Käytiin alkuviikosta Leivonmäen kansallispuistossa "vaeltamassa", eli käveltiin säälittävän vähän ja hengattiin sitten laavulla kuvaillen (ja koska ei saatu nuotiota syttymään :D). Reissusta parhaiten jäi ehkä mieleen miljoonat hirvikärpäset, joihin ei tosiaankaan varauduttu lähtiessä. Onneksi oli hyvät eväät kompensoimassa tilannetta! Ja saatiinhan myös itten aikaseksi nää mielettömän hienot kuvat!





Treenattukin ollaan ja asiat edistyvät! Elvi kohtalaisella varmuudella kykenee merkkiä kiertäessä ohittamaan ties minkälaisia häiriöitä (mietin tässä, uskallanko laittaa ruokaa matkalle vai meneekö liian vaikeaksi...), joten uskon ja toivon, että hypytkään eivät ihan kamalia ongelmia tuota jatkossakaan. Niillä vaan tulee harvemmin treenattua, joten variaatioita on keksittävä.

Eteenmenossakin tapahtunut jonkinlaista aivonystyröiden toimimista, Elvi edelleen tarvitsee fokuksen ensimmäisille toistoille, että mihin suuntaan sitä ollaankaan menossa, mutta myöhemmillä toistoilla etenee itse ja riittävän kauaskin, odottaen kyllä palkkaa. Täytyy hieman tasapainoilla tuon palkkaamisen kanssa, milloin odottaa koiraa, milloin lentää ja missä kohtaa. Eilen asiasta väännettiin enemmän, Elvi jäi heti kyttäämään palkan lentoa, mutta tänään eteni ympyrään ja ympyrästä yli ellei kehua ollut tullut, jee!

Paikallaanolotkaan eivät ihan toivottomilta näytä, vaativat kyllä vielä hurjasti treeniä ja rutiinia alle. Peruutuksen kanssa taas saadaan tehdä töitä, vaikka en siitä täydellistä aiokaan hinkata. Elvi vaan selkeästi huonomman polven jalkaansa käyttää pienemmällä askeleella peruuttaessa, jolloin pylly ajautuu jatkuvasti vinoon. Täytyy koettaa aktivoida jalkaa peruutusharjoituksilla ja oikeasti vahtia, että se käyttää sitä eikä vaan sohella.

Myös tunnari on kokenut taantumisen, mutta asia ei kyllä kovin paljoa yllätä, sitä on tehty niin vähän. Tarvittaisiin tähän hetkeen pari sataa uutta kapulaa käyttöön, jotta liike pääsisi kunnolla työn alle, mutta ehkä tämä tästä...

maanantai 14. syyskuuta 2015

Onpas ollut hiljaista blogin puolella! Ei meidän elämässä kyllä kummempia ole oikeastikaan tapahtunut, Elvi oli loppukesästä aikalailla porukoiden hoidettavana, mutta nyt ollaan taas palauduttu Jyväskylään ja arki on alkanut.


Sen kyllä huomaa lenkkeilyn ja treenien määrässä, hieman on lisääntynyt! Meillä kyllä on niin kivat lenkkireititkin heti tästä kotoa lähtiessä, ei oikein raaskisi muuttaa keskustaan päin. Ja seuraakin löytyy, kiitosta vaan Hannalle (ihan kaikesta muustakin avusta nyt ja jatkossa myös!), Veeralla ja Ninjalle, ihanaa tallustella teidän kanssa.

Treenattukin on, postauksen kuvista kiitos Hannalle! Edelleen koen hieman ongelmia tuon uuden EVLän suhteen, inhottaa. Olisin halunnut käydä kokeissa nyt kun pakka olisi ollut jotenkin päin kasassa uusilla säännöillä. Mutta ehkä tämä tästä.


Pääasiassa treenit siis keskittyneet merkittömään merkkiin (ei toimi..., parhaita tuloksia saatu nyt lelulle juoksutuksen ja lelun heiton seurauksena, mutta pienikin toivo eteenpäin etenemisestä katoaa, jos kentällä merkkejä.), uuteen liikkeeseen (lähinnä siihen kuinka kelpie voi juosta esteiden ja kapuloiden ohi merkille, loppuosaa ei olla juurikaan treenattu) ja uuteen paikallaoloon (tässä edistymminen joka näkyy! Hirveästi pitää vielä treenata häiriöitä ja käskytyksiä, mutta vähän vaikuttaisi, että kelpiellä jokin ajatus korvien välissä).




Hirveän juoksupainotteisia nuo uudet liikkeet ja niiden treenaaminen on aika vauhdikasta. Vanhoja juttujakin ollaan nyt koetettu muistutella rinnalla, tunnaria, jääviä ja ohjattua on tehty.  Tunnari heikoimmalla pohjalla, mutta ehkä tästä pikkuhiljaa noustaan kun saatiin uusia kapuloita käyttöön. Jäävät yllättävän hyviä ja ohjattukin aina pienen muistuttelun jälkeen. Omat ohjatun noudon kapulat vaan hävinneet jo, joten ei ole yksikseen kauheasti tullut tehtyä.

Muuten elämään kuuluu ruokintapohdiskelua, opiskelijan lompakkoon sopivia kevyitä mutta laadukkaita nappularuokia saa ehdottaa (y) ! Ja muutenkin pienen pakastimen ja budjetin ruokintaehdotuksia otetaan vastaan!


lauantai 18. heinäkuuta 2015


Jos sitä vaikka blogia taas päivittäisi! Mitään kummaa ei olla tehty, Elvi on reissanut mökiltä toiselle ja lenkkeillyt kotona. Treenit tosi vähäisiä, mutta kokeessa keretty silti käydä  ;D

Omaan seuranmestaruuskokeeseen ei alunperin ollut tarkoitus ilmoittautua, mutta kun saman viikon viereisen kylän kokeeseen ei mahduttu, päätin pistää ilmon menemään. Ja onneksi pistin, oli nimittäin paras meidän koesuorituksista tähän asti!

7 pistettä vajaa ykköstulos saavutettiin, eikä edes harmita, että isosti ei jääty ykkösestä. Fiilis oli läpi kokeen hyvä niin koiralla kuin ohjaajalla ja se oli tärkeintä! Tuomarina Harri Laisi.

Paikkaistuminen 7, oli hilannut peppua paikoltaan ja ollut levoton, mälsää.
Paikkamakuu 9, pari kertaa heilauttanut tassua.

Loppujen liikkeiden numerot vähän sinnepäin, skaala taisi oll 8-10 välillä, tämän ensimmäisen nollan lisäksi...

Tunnari ensimmäisenä, ja siitä komeasti 0. Ehkä hieman nyt tarkemmin ajateltuna ärsyttää, Elvi tehnyt hyviä tunnareita kotona. Mutta itse ehkä mokasin ja käskytin huomattavasti painokkaammin kuin treeneissä, sillä edellisessä kokeessa Elvi ei ensimmäisestä käskystä lähtenyt, enkä tahtonut saada koekoomaa käyntiin heti ensimmäisessä liikkeessä. Vaikka ei se 8/7, mikä yhdellä ylimääräisellä käskyllä oltaisiin ehkä saatu nyt enää niin harmittaisi... :D Elvi tosiaan nakkasi ensimmäsistä vastaantulevaa, sitten jatkoi hienosti eteen, ja oma heti palautukseen. Ihanaa että mokasta huolimatta skarppasi, eikä jäänyt maistelemaan ja pyörimään kapuloille.

Ruutu 8 (?), merkille pienen kaarroksen kautta ja pysäytin ruutuun liian myöhään, takalaidasta yli. Ei osaa korjata, joten vaati hieman säätämistä ennen kuin oikealla paikalla. Sivulletulo ei kovin hyvä.

Kaukot 8,5? taisi olla ihan hyvät, s-i tuli aavistuksen etenpäin.

Seuraaminen 8,5?, lopussa ei istunut perusasentoa ja juoksu ei niin hyvää kuin pitäisi, mutta muuten paras koeseuruu ikinä! Elvi kesti mukana, eikä koomaillut, jee!!

Hyppynouto 10, metsku nousi miettimättä!! Hyvästi metalli!

Luoksetulo 8,5 ei kovin kummoiset stopit, riitti näköjään tälle tuomarille.

Zeta 8,5? asennot ihan jees, seuruu parani alusta loppua kohti.

Ohjattu 9, unohti merkin matkalta, sain pysäytettyä ympyrään, ja sieltä oikealle kapulalle, hyvä Elvi!!

En siis paljon onnellisempi olisi voinut olla, pikkuvirheitä, mutta koira kesti saman tuntuisena kuin treenatessa, eikä haahuillut mitään turhaa, JEE! Ykkönen toki olisi kelvannut, en sitä sano, mutta ässä loistava hyvästien jättö vanhoille säännöille, nyt sitten treenataan uusia ja vaikeita asioita :D Saa nähdä korkataanko uudet säännöt tänä vai ensi vuonna vai parin vuoden päästä... Tällä treenitahdilla ei kyllä kiire ole :D

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Taas on vähän kisailtu, tokossa ja rallyssa. Nyt tulee kuukauden kisapaussi, keskitytään treenaamaan (ja niitä treenattavia asioita kyllä löytyy...)

Viikolla käytiin oman seuran iltakokeessa keskiviikkona Haukkulaaksossa. Päivän jännittäminen ei ihan sovi miun hermorakenteelle, mutta jotenkin selvittiin. Tutut kisakamut ja liikkuri helpottivat kyllä aika paljon, samoin kuin tsempit kehän laidalta.

Päästiin siis kehään, paikallaolot jännittivät perinteisesti kaikista eniten. Niihin voin kuitenkin olla vain tyytyväinen, muutama tassun siirto, makuu hieman istumista levottomampi, molemmista 8. Jee!

Liikejärjestys oli kuin meille tehty, ensin tunnari minne meni hieman liian vauhdikkaasti, mutta sulki suunsa ja keskittyi haistelemaan ja toi varmasti oman! Alku oli huono, lähti toisella ja puraisi rumasti kapulaa palautuksessa, mutta ei haittaa. Alkuja treenataan ja miu puolesta purkoot kapulaa. Taidettiin saada 7½.

Seuraavana ruutu, meinasi juosta merkin ohi takana olevalle hypylle. Korjausliikkeen jälkeen melkein merkillä. Siitä ruutuun, ei nähnyt pieniä ruutu merkkejä vaan eksyi luoksetulon merkeille (häiriötötsät!!), mistä korjattuna ruutuun ja suoraan seis- käskyllä maahan.... Loppu ok, arvosanaksi saatiin 5.

Sitten kaukot, vaati kaksoiskäskyn sivulta maahan menoon (alut...), ja yhteen istumiseen, sekä seisomisiin. Surkeeta tahmailua, mutta tekniikka oli kuulemma erinomainen, taidettiin saada 7.

Kaukojen jälkeen seuruu, loistava paikka tälle liikkelle (y) Ihan eri fiilis kuin aikoihin kokeissa, ekana liikkeenä ei vaan toimi niin hyvin. Nyt kesti mukana, ei laamaillut ja toimi. Jee. 8.

Luoksetulosta 5, ei pysähtynyt ekalla ollenkaan ja miulla kesti tajuta käskyttää toiseen kertaan. En tiedä eikö kuullut vai miksi tuli läpi, mitä ei kyllä yleensä tee. Maahan ok, sivulle ravissa.

Zetassa asennot oikein, seuruu okta, seisominen valui, pisteitä 8½.

Ohjattu nouto aivan pieleen, lähti liian vinoon ja ei löytänyt oikeaa kapulaa, bongasi kehän laidalta kasan muun koon ohjattuja. 0

Hyppynouto 0 ja keltainen kortti. Hyppäsi ulos kehästä, ei nähnyt kapulaa hiekalla. Noh, toipa yhden sylkäisyn jälkeen loppuun asti hyvin, kun kapulan sitten bongasi.

Yleisfiilis ihan jees, ihanaa että vaikeat ja treenatut asiat toimivat. Inhottavaa koomailua ja jäätöä, mutta pitää treenata ja paljon koemaista. Tulokseen pisteet eivät siis riittäneet, mutta eipä tuolla väliä niin kauan kun tulos ei ole ykkönen ;D Tästä jatketaan.

Mirkalle kiitos tästäkin videosta! Pätkäisee seuruusta pienen osan pois, mutta muuten kaikki tallella!*


 Tänään käytiin sitten Mäntyharjulla, iso kiitos Mirka kyydistä ja seurasta, oli hyvä reissu ja auto just sopiva tarkoitukseensa (y). Toinen yritys voittajaluokassa, kovin suuria odotuksia ei ollut. Ei olla treenattu kuin kerran ja ensimmäinen yritys ei tosiaan ollut kovin hallittu. Tänään tähdet oli kuitenkin oikeassa asennossa: päivä oli pitkä, mutta siitä huolimatta Elvi tsemppasi luokan voittoon pisteillä 87/100. Heti kun mie kasasin itseni homma alkoi sujua, oman hissuttelun aikana koirakin oli ihan ulapalla, mutta pelasteltiin asioita ja saatiin pikkuvirheitä. Ei se siistiä ja huolellista tekemistä ollut vieläkään, mutta pisteet riitti. Jee! Hyvä fiilis tästä onnistumisesta, mutta kiire ei seuraavaan kokeeseen ole :D

Mirka videoi meidän radan, se saattaa löytyä tämän linkin takaa.

Nyt lomaillaan ja otetaan rennommin, mutta koetetaan myös silloin tällöin tehdä treeniä. Hauskaa kesän jatkoa kaikille, palaillaan taas! Tässä pari kuvaa tämän päivän lenkiltä, Veeralle kiitos seurasta!





sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Käytiin myö viikko sitten jatkamassa kisauraamme myös rallytokossa, ensimmäistä kertaa voittajassa. Suoritus ei kovin tyylipuhdas ollut, ei hyväksyttyä tulosta saatu.

Radalla li paljon meille vaikeita (ja treenamattomia...) liikkeitä ja asioita, joita sitten epätoivoisesti ennen kehää koetin suorittaa jotenkuten oikein päin toimiviksi. Eniten ongelmia itse radalla aiheutti koiran liikavirtaisuus (miksei se tokossa käy kierroksilla...) ja oikean puolen tehtävien treenamattomuus radalla. Yksittäin se temput (avustettuna kylläkin :D) osaisi, mutta radan pätkässä oli hieman liian haastavaa. Jouduin käyttämään uusinnat jo heti alkuradan oikean puolen temppuihin, jolloin kaksi myöhemmin tapahtunutta työtapaturmaa (joista toista en kyllä olisi edes uusinut) tiputtivat pisteitä epäonnistuneen käytösruudun kanssa niin, ettei pisteet riittäneet.

Fiilis kuitenkin oli loppujen lopuksi ihan hyvä, muita merkintöjä ei juurikaan saatu ja tiedän, että koira molemmat uusitut tehtävät osaisi suorittaa kyllä, jos vaan saisi radallekin harjoitusta oikealla puolella tekemiseen. Samoin kuin toinen uusittu kyltti oli ihan miun moka, toimin itse väärin ja Elvi hieman hämmentyi asiasta :D Hyppy taas meillä on sellainen, että siitä ei onnistumista juuri voi odottaa, koira kääntyy hurjasti miuhun päin hypättyään ensin useamman metrin eteen. Käytösruudussa alkoi vettä satamaan juuri meidän suorituksen aikana, ja Elvi nousi kahdesti ravistelemaan. Eikä se kyllä sitäkään ollut treenannut, täpitti paikallaan ihan muissa maailmoissa.

Mutta suuntahan on vain ylöspäin :D Seuraavaan kokeeseen on ilmottauduttu, mutta jostakin syystä toko vie kaiken miun vähäisen treeni-innon ja rallylle ei ihan liikaa ole jäänyt aikaa... Mutta jos nyt vaikka kerran ennen seuraavaa!

Tässä meidän rata siis, mokattiin oikealta eteen tulo (meni vinoon, uusin), ja pujottelu kahteen kertaan, halusi korjata oikealle (ensimmäisen uusin). Sitten myöhemmin seiso - maahan vaihdoissa mie mokasin ja nollille meni myös hyppy ja käytösruutu. Muuten taisi olla yksi kontrollivirhe ja ehkä kaksi ohjaajavirhettä?

lauantai 16. toukokuuta 2015

Onpas blogin päivittely jäänyt miun kesäloman aikana. Koetetaan palailla normaalitahtiin, kun miullakin pian kesätyöt ja arki alkavat.

On tapahtunut vähän enemmän ja vähemmän, vielä kun muistaisi kaiken :D Tärkeimmät nostot kuluneesta kuukaudesta on ehkä kesäksi muutto Lappeenrantaan (ahkeraa treenausta luvassa siis!), Elvin vierailu eläinlääkärillä (murtunut varvas ja polvi aiheuttaneet huolta tässä menneinä vuosina, tsekattiin tilanne, kummasakaan ei nivelrikkomuutoksia, ihanaa!), sekä treeniä treeniä.

Helatorstaina kasattiin porukka aktiivisia tokoilijoita koemaiseen treeniin, iso kiitos kaikille paikalle tulleille, pistetään vastaavat pystyyn toistekin, iso kiitos myös liikkuri-Paula! Liikeet oli sekoitetussa järjestyksessä ja kahdessa osassa. Palkkailin välillä.

Elvi teki EVLän läpi, paikallaoloissa oli vähän levoton. Sää oli sateinen ja maa kylmä, eli ylitettiin itsemme kun koira kesti molemmissa paikoillaan ja oikeassa asennossa.
Seuruu oli huono, tosi surkea vire ja tapahtui kaikkea pientä jatkuvasti. Kyllähän se kaikki asiat teki, mitä liikkuri käskytti, mutta huonolla ilmeellä.
Zeta taisi olla hyvä! Asennot onnistui ja seuruu ok.
Luoksetulon otin suoraan, vauhti oli hyvä!
Ruutu oli hieno, itse käskytin kahdesti pysähtymään kun näytti lähtevän hajun perään.
Ohjatussa ajautui keskikapulalle, mutta odotusten vastaisesti ohjautui korjauksilla oikealle. Yllätyin, yleensä Elvi ei kestä korjauksia.
Metallihyppy oli hyvä, heitin itse vinoon niin varmuuden vuoksi käskin takaisintulomatkallekin hypyn, vaikka olisi se varmaan tullut itsenäisestikin yli.
Tunnari oli hieno, jee!
Kaukot taisivat myös olla ihan toimivat!

Kokonaisuudessaan siis ihan kiva, ekassa setissä asenne oli huonompi kuin toisessa. Elvi selkeästi lämpenee vähän hitaasti, virittelyistä huolimatta. Treeneissä en tykkää kummemmin viritellä sitä, ja se tekee kivasti, mutta kokeessa en tiedä häiritseekö se pieni virittely kuitenkin koiraa, kun ei siihen ole oppinut. En tiedä, täytyy pohtia!


Miira the hovikuvaaja oli paikalla, kiitos kuvista!

Tänään käytiin sitten Imatran kennelkerhon kokeessa korkkaamassa viralliset EVL-kehät. Ohjaajaa perinteisesti jännitti, iso kiitos Paulalle myös väliaikatiedoista ja rauhotteluista ennen kehää ;D Ehkä tää joskus helpottaa.

Oltiin paikalla hyvissä ajoin, paniikkitaso kerkesi hieman nousta jo aiemmasta. Paikallaanoloihin mennessä ihan ok fiilis, ja kun seuruun oli saanut alta pois helpotti. Liikeet oli kahdessa osassa normi järjestyksessä.

Paikallaoloista molemmista 6, istumisessa oli levoton, makuussa meni aiemman toisella (painokkaalla) käskyllä maahan. Makuu oli tuomarin mukaan parempi, rauhoittui alun sähläämisen jälkeen. Katselijat kommentoivat istumista paremmaksi.

Seuruu 8, valui vähän ruutua kohti sinne päin mentäessä, skarppasi aina poispäin tullessa. Asiat tapahtui niin kuin pitikin ja ihan kamalaa seilaamista ei päässyt tapahtumaan, vaikka välillä siltä tuntuikin, että nyt lähtee.

Zeta 5, ei istunut viimeisessä asennossa :( Käskytin uusiksi, meni maahan, olisin halunnut edes sen oikean asennon siihen. Tätä treenataan vielä paljon lisää, teki hienoja jääviä ennen kehää, ja zeta toiminut liikkeenä hyvin parissa edellisessä treenissä.

Luoksetulo 7, piippasi ekassa maahanmenossa, stopit okt Elville. Viimeisin väli huono, vaihtoi laukalta raville.

Ruutu 9, sika hyvä, väljä sivulle tulo.

Tähän väliin tauko, Elvi kävi autossa ja sitten vähän touhuiltiin. Tässäkin toisessa setissä oli ihan erilainen fiilis tekemiseen.

Ohjattu 9, kiva, palautuksessa tiputti raville.

Metsku 0, ärsyttävin... Ei voinut palauttaa ällötti. Vieraat käytetyt kapulat olleet aina aika hankalia Elville, on tainnut aiemmin metskun kanssa sattua niin hyvä tuuri, että saatu aina "puhdas" kapula käyttöön. Täytyy treenata siis lisää, kuitenkin muuten kohtuu varmoja pisteitä olisi luvassa.

Tunnari 8!! Olin onnellinen, kesti aiemmat noudot, haisteli hienosti, ja toi miettimättä! JEE!

Kaukot 8, tosi kivat, vaati ekaan kaksoiskäskyn.

Yhteensä siis pisteitä kertyi 216 ja kolmostulos. Ei siis tuloksellisesti juhlita, mutta onnistumiset olivat kivoja ja tietääpä nyt taas mitä treenataan :) Paikallaoloihin en vaan osaa tehdä enää mitään, täytyy toivoa, että niihin muodostuu rutiini ja levottomuudet vähenevät. Seuraavaa koetta vaan siis varailemaan... !