sunnuntai 11. elokuuta 2013

Elvin sertin metsästyskausi alkoi viime lauantaina, ja jatkuu Luumäen ryhmikseen asti. Onneksi (tai en nyt tiedä... :D) tarvittava saalis saavutettiin heti ensi yrittämällä, loput reissut voi tehdä ilman suurempia odotuksia.

Torstaina harjoiteltiin LPKY:n järjestämässä match showssa, ja miten se meni, huono kenraali enteilee hyvää suoritusta. Elvi päätti, että tänään tuomari ei koske ollenkaan ja pisti pakin päälle ja lipesi melkein kehän ulkopuolle. Jos hihna ei olisi ollut kädessä, koira varmaan olisi pistellyt vauhdilla pois paikalta. Yllättäen siis sininen ja ei sijoitusta. Harmitti huisin paljon ja kerkesin jo panikoitua tuosta käytöksestä, kun olin aatellut, että pahimmat väistämisongelmat olisi jo takana päin.

Liikoja odottamatta pakattiin auto perjantaina kohti Joensuuta, Jossu ja Ruuti seurana. Perjantai kului borderterrieri kehän laidalla ja illalla pitsaa paistaessa. Lauantai jännitti ihan liikaa ja yöllä tuli herättyä useampaan otteeseen, tiedä sitten johtuiko painajaisista vai tuskaisen kuumasta huoneesta.

Lauantaina ei kuitenkaan tarvinnut enää kauaa jännäillä, kelpiet heti kello 10 ja koiria ilmoitettuna kuusi, paikalla viisi. Avoimissa nartuissa Elvin lisäksi kaksi koiraa, ja viisitoista yli kymmenen oltiin jo ulos kehästä kera SERT, CACIB ja rotunsa parhaan, sekä uuden muotovalion!
Tuomarina oli Janiki Steinbock ja arvostelu: "Hyvä pää ja ilme, koko ja mittasuhteet. Hyvä rintakehä, takakulmat ja luusto. Olkavarsi saisi olla hieman pidempi. Liikkuu hyvin."



Tavoitteet saavutettu, metsästyksen olisi voinut lopettaa tähän, mutta tietty mie olin jo maksanut  sunnuntain, sekä tulevien viikonloppujen Heinolan ja Luumäen. Käydään nekin nyt kiertämässä, kerta on rahaa tuhlattu. Iltapäivällä pyörähdettiin ryhmäkehässä, kokemuksen vuoksi! Kauhean kauaa ei jouduttu siellä tönöttämään kun tuomari valitsi jatkoon pääsevät, ja sitten hotellihuoneeseen huilimaan.

Sunnuntaina oli heti seuraava kerta, koiria tällä kertaa vain samat avoimen luokan nartut, ja Elvi ekaa kertaa valioissa. Olipas kiva päästä juoksemaan paras narttu kehässä ja aika huisia oli päätyä ykköseksi siellä. Elville siis toiselta päivältä ROP ja CACIB. Tuomarina tänä päivänä Nagler Magal Yolanda, ja arvostelu: "Feminine balanced, well proposed bitch. Correct head. Well-set ears, balanced neck. Correct body, topline, tailset, chest and ribs. Good angulation behind. Sound movement." Hetki vietettiin vielä borderterrierikehän laidalla kannustamassa Ruutia, minkä jälkeen kotia kohti nukkumaan.


Huisin yllättynyt olin viikonlopun tuloksista, ja aika tyytyväinen, että se SERT nyt tuli, eikä tarvitse enää uhrata ajatuksia sille. Tietty vähän harmittaa, että se heti ensimmäisestä näyttelystä tupsahti, kun noihin muihin tuli jo ilmoitettua, mutta mielummin tästä kun ei mistään! Kaikista parhainta oli, että Elvi esiintyi molempina päivinä kivasti. Sunnuntaina tuomari halusi kelpiet vielä pöydälle arvosteltavaksi ja Elvi vähän näytti siltä, ettei kestä siinä hetkeäkään käpälöitävänä, mutta yllätti miut ja tyytyi vain nojailemaan mahdollisimman kauas tuomarista. Reissunakin oli mukava ja onnistunut, ehkä seuraavalla kerralla Ruutin ja Johannan kanssa ulkomaille. Mutta ei kyllä hetkeen, kunhan nämä tämän kuukauden kehät on käyty unohdetaan näyttelyt kokonaan hetkeksi, ja keskitytään vaikka siihen tokoon!

3 kommenttia: