sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Pientä ja hiljaista eloa ollaan elelty, ei olla tehty mitään sen kummempaa.

Perjantaina 13. päivä käytiin Veeran ja Donin, Stefin ja Caelan sekä Ainon ja Sulon kanssa lenkkeilemässä ja treenamaassa. Ihmeellisen hyvin ei mennyt, peruskivaa tekemistä paitsi ruutu joka ei toiminut ollenkaan. (Eikä ole toiminut sen jälkeen...) Kivaa oli kuitenkin ja saatiin koirat yhteiskuvaankin!



14.4. olin koko päivän töissä LAU'n agilitykisoissa katselemassa hienoja kolmosten ratoja. Illalla lähdettiin Nean ja koirien kanssa lenkille, päädyttiin Sammonlahteen! Vesisateessa pieni paikkamakuu, ei sade haitannut ollenkaan.

Tällä viikolla on mennyt vähän miun sairasteluksi ja Elvin juoksun odotteluksi. Eilen lauantaina oltiin tekemässä BH-treeniä, käveltiin keskustassa ruuhka-aikaan ja koirat odotteli vuorollaan kiinni sidottuina. Eipä mitään ihmeellistä tässäkään, aika laiskaa toimintaa. Käppäiltiin ja annettiin koirien juoksennella.



Tänään käytiin mätsärissä ottamassa vähän kehänauhatreeniä, tehtiin ALO'n liikkeet läpi. Vire ei ollut ihan kohdallaan, vähän hidasta. Mutta annetaan anteeksi, kun juoksukin aloiteltiin tänään. Iltapäivä vietettiin mökillä ja nautittiin kivasta säästä.



1 kommentti:

  1. Saitte tunnustuksen http://dirtydoni.blogspot.com/2012/05/okei-tunnustetaan-sitten.html(;

    VastaaPoista