perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ollaan treenailtu ahkerasti tokoa ja agia, ja onnistuttu!

Viimeiset ohjatut treenit hallilla sunnutaina. Saatiin tosi henkilökohtaista opastusta, vain toinen koirakko meidän seurana. Tehtiin pieniä seuraamisia, toimi hyvin. Hyppyä kahteen kertaan, toimi hyvin eikä varastanut! Ruutua tehtiin kosketusalustalla ja toimi erittäin hyvin! Nyt treenaillaan sitä kotona kuntoon.
Tehtiin myös kaukot koemaisesti, toimi hyvin. Samoin kuin pieni paikkis. Ja mikä parasta, vire oli ihan kohdallaan!

Tiistaina käytiin agilityssa, ja ekaa kertaa meno tuntui agilitylta! Mokia sattui, mutta ne oli miun myöhästymisiä ja hitaita käskytyksiä. Fiilis oli mitä paras treenien jälkeen, jes!

Viikolla tokoiltiin kaksi kertaa, satamassa hömpöteltiin ja ei oikein toiminut. Kaikki muu kiinnosti enemmän kuin tekeminen, noudot ei ollut hyviä eikä mikään muukaan onnistunut niin kuin olisi pitänyt. Jätettiin sitten lyhyeen treeniin, ei ollut kummallakaan paras päivä. Pieni seuraamispätkä kuitenkin tässä.


Torstaina saatiin Sanni ja Lenni treenailemaan meidän kanssa, meni huomattavasti keskiviikkoa paremmin. Fiilis taas kohdillaan ja meno paljon kivempaa! Ruudut toimi ja noutokin meni kohtuullisesti. Näyttelyseisomisiakin muistuteltiin mieleen ja hienosti Elvi vielä osasi. Tässä torstain seuraaminen.


Tänään käytiin agilityssa Pinjan ja koirien kanssa. Tehtiin kaikkiea pientä; keppejä, välistä vetoja, pientä radanpätkää ja parit hyvät kontaktit. Ihan hyvän fiiliksen treenit nämäkin, vähän hakemista joissain kohdissa, mutta pääasiallisesti hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti