Sabletail's Lion Mind

Crufts on nyt koettu ja nähty, toiselle vierailulle tuskin on tarvetta (paitsi sitten kun meidän huisi tiimi lähtee kisaamaan flyballissa vieraille maille). Yksi vapaapäivä siis sattui juuri Cruftsin kanssa samoihin aikoihin, joten kävin ostamassa junaliput ja torstaina 6.3. lähdin aamulla aikaiseen kohti koiranäyttelyä. Pitkä ostoslista ja suuret ennakko-odotukset olivat mukana. Matka sujui tosi kätevästi Cambridgesta Birminghamiin, vaihto tapahtui Lontoossa mistä vajaa kahden tunnin junailu kohteeseen. Jäin kyydistä asemalla, josta läpi kävelemällä saavuin messuhalliin. Jonoja ei ollut käytännössä minnekään, ihmisiäkään ei niin paljon kun kuvittelin. Ehkä arkipäivä verottanut porukkaa jonkun verran. Sisäänpääsylipuista ihan törkyhinta, 18 puntaa.

Paikallahan siis torstaina oli paimenet ja työkoirat, eli kaikista mielenkiintoisimmat. Kehiä en kuitenkaan kovin tiiviisti seurannut (kelpiet puuttuivat!), bordercollieista katselin nuoret(?) nartut ja sitten hieman pk collieita, sakemanneja ja belggareita koettan järkyttää itseäni kammottavilla koirilla, joita Cruftsin on mainostettu olevan täynnä. Kohtaamatta jäivät, yhtään oikeasti järkyttävän näköistä ja oloista koiraa en onneksi löytänyt. Olihan sakemannin selät laskevia ja osa belggareista lyhytrunkoisia, samoin kuin pari tosi pörröiseksi harjattua collieta käveli vastaan, mutta yhtään sairaan näköistä koiraa en nähnyt. Ehkä olin vaan vääränä päivänä ja skippasin ne ylijalostuksen tuotteet onnellisesti.

Bordercolliet olivat tosi näpsäköitä ja kivan oloisia (löysin useamman sellaisen miun "oikean" bordercollien näköisen, mitä harvemmin Suomessa kehää seuraillessa käy!)

Ei haitannu pitää taukoa sylissä, jostakin syystä oletin että meno olisi "älä koske tämän karvat on aseteltu viivottimella" -tyylistä. Myöskään esittäjät eivät olleet sen kummemmin pukeutuneet kuin tavallisessa kehässä Suomessakaan, osa jopa huolettomammin mitä itse kehään menisin (verkkarit ja verkkatakki).

Parasta antia Cruftsissa oli Areenan ohjelmat. Kävin seuraamassa koiratanssin freestylen Englannin finaalia (?) ja esitykset oli ihan huippuja! Suosikki oli supersymppis beagle, joka taisi saadakin tosi hyvät pisteet.


Kattelin myös hieman agilitya (large team final ja rescue koira aksaa!) ja päivän kohokohtana flyball! Oli makeeta nähdä taitavia joukkueita ja vauhdikkaita suorituksia. Suurimmat erot esim. meidän tekemiseen oli hurja vauhti ja onnistuneet (= treenatut) vaihdot. Pieninä yksityiskohtina myös koirien ranteiden teippaus (Elvi epäonninen ainankin tarttee... :D), painot laatikoilla (koira tulee siis tosi lujaa!) ja mielettömät kannustusjoukot yleisössä!

Isoin yllätys (kovaan vauhtiin olin kerennyt jo asennoitua ja sitä odotin näkeväni) oli se, miten paljon virheitä laatikolta takaisinpäin tultaessa tapahtui, tosi moni ohitti ensimmäisen hypyn kun pallo kimposi hieman laatikon sivuun. Elvi on ainankin joutunut treenaamaan tälläisiä, ja joutuu treenaamaan tulevaisuudessakin, varmasti vaikein paikka koko suorituksessa. Ajattelin siis aiemmin, että tämän tason kisakoirat eivät enää mokailisi, mutta varmaan valehtelematta lähes jokaisessa kisassa jonkinlainen kämmi tapahtui.
Juttelin myös vieressä istuneen brittinaisen kanssa, ja hän kertoili että flyball on todella suosittua Briteissä. Viikonlopun turnauksissa joissa useampi kilpailu yhdessä, paljon joukkueita ja useita mahdollisuuksia treenata lajia. Suomeenkin kelpaisi, kiitos?

Oheisohjelman lisäksi myös ostoksia onnistuin tekemään (yllättävän vähän, pienellä budjetilla ei kauhean suuria ostoksia tehty...). Shoppailijan paratiisi, useampi halli täynnä erilaisia kojuja ja tavaroita. Kiertelin ja hypistelin kaikenlaista, mukaan lähti sitten pari tuliasita, muttei sen kummempia. Kovasti suunnittelin ostavani koiran anatomiasta kertovan kirjan sekä yhden dvd-sarjan, mutta kummallakin oli liikaa hintaa (ja painoa, Suomeen lähtevä matkalaukku jo varmaan nyt ylipainoinen!). Ja meinasin ostaa Elville Julius K9-valjaat tarralla "FBI", Elvin on pakko saada sellaset.

Viimoisten shoppailujen jälkeen lähdin jo kulkemaan juna-asemalle päin. En jäänyt seuraamaan ryhmäkehiä vaikka ne varmaan kokemuksia olisikin olleet, halusin ajoissa omaan sänkyyn. Lopulliset mietteet Cruftsista siis pääasiassa positiiviset, luulin näkeväni koiranäyttelyiden pahimman ääripään, mutta "shokeeravin" asia jonka kohtasin oli tämä:

Kaikki oli siis vähän isompaa kuin Suomessa, mutta eipä tuo mitään mieletöntä vau-fiilistä herättänyt, koiranäyttely siinä missä muutkin. Koiria toki paljon, ihmisiäkin myös, samoin kuin tuota upeaa ohjeisohjelmaa ja ostettavaa, mutta olin lennokkaissa kuvitelmissani ajatellut jollakin tavoin kokemuksen enemmän mieleenpainuvaksi. Vaikka kyllä tätä nytkin ihan mielelläni muistelen, kiva kokemus!