Tänään eka näyttelypäivä Jyväskylässä. Saavuttiin miun kummin luokse perjantai-iltapäivänä, joten aamulla oltiin ajoissa näyttelypaikalla, koitoksiin valmiina.
Tuomarina oli belgialainen Rita Reyniers ja kelpieitä ilmoitettu 13 kappaletta.
Myö päästiin aika pian kehään, uroksia oli vain neljä. Meitä myös nuorissa nartuissa neljä, Elvi ei saanut pitää jonossa siis perää. Yhdessä liikkuessa ihan ok, itsekseen seisoessa ok kuin liikkuessakin. Käsittelyssä venkslasi, ei ole tottunut ihan noin tarkkaan ja voimakasotteisiin tutkintaan. Esiintyi sitten miun silmään kopeloinnin jälkeen vähän huonosti, toivottavasti huommena kuitenkin onnistuu taas!
Sininen nauha käteen ja arvostelun kanssa ulos.
"21 months. Correct bite. Feminin head. Good expression. Is miss some forechest. Depth is good for this age. While standing showing weak back. She could have slightly more knee. Coat is slightly soft. Good feet. In movements a bit close in hocks and missing drive. Must stabilise in front."
eli erittäin vapaalla suomennoksella
"21 kuukautta. Oikea purenta. Feminiini pää. Hyvä ilme. Puuttuu eturintaa. Syvyys hyvä tämän ikäisellä. Seisoessa selkä näyttää heikolta. Hänellä voisi olla hieman enemmän polvia. Turkki on hieman pehmeä. Hyvät jalat. Liikkeet takaa ahtaat ja draivi puuttuu. Edestä pitää vakautua."
Eli tänään ei oltu ihan tuomarin mieleen, huomenna uudestaan.
Iltapäivällä käytiin sitten Kiusan ja Emman kanssa lenkillä. Nähtiin superkivoja lenkkipolkuja täältäkin päin Suomea, kiitos seurasta, oli mukavaa! Toivottavasti saadaan pari kuvaa esille johonkin ;)
lauantai 19. marraskuuta 2011
maanantai 14. marraskuuta 2011
2min 20sek paikkamakuu super hieno! JEE! Ei vaihtanut lonkalle, ja liikuskelu ihan minimaalista.
Tehtiin ihan seisomisia, istumisia, ja maahanmenoja. Maahan ja seiso toimi, istu ei... Tehdään sitä siis lisää. Oon miettinyt, että onkohan ne seis ja istu kuitenkin liian samanlaisia käskyjä, vaikka oon koettanut äänenpainolla erotella niitä. Napakasti lähes joka toisesta istu-käskystä Elvi nimittäin jämähti seisomaan, tosi hienosti.
Sitten jäävistä tehtiin liikkeenä seis ja maahan, molemmat toimi hyvin. Loppuun pitkät pallon heittelyt ja riehumiset.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Jäävät
Ei mitään ongelmaa Elvin jäävissä? Tilanne mätsärissä tänään oli varmaan liian vaativa, parkkihallissa muitten koirien joukossa, että pääkoppa ei kestänyt. Lisää vaan häiriötreeniä alle (:
Tehtiin tuossa pihalla siis hienot jäävät, maahan ja seisominen ihan priimaa, istuminen ekalla huono (epävarma, käskytin itse huonosti, valui hitaasti istumaan), toisella ihan yhtä hyvä kuin muutkin.
Nyt jos rauhassa erotellaan ja vahvistetaan jääviä, eiköhän ne tule ihan hyvään kuntoon!

Tänään pikainen mätsärireissu, sininen ja kehästä pian ulos. Elvi käyttäytyi kuitenkin varsin mallikkaasti ja esiintyi ihan hyvin, eli jos sitä hyvillä mielin suuntaa Jyväskylään.
Tehtiin myös tokoa, seuraaminen ihan ok, ei mitenkään hyvää tai parasta, mutta oisi se huonompaakin voinut olla.
Liikkeestä maahan ei ollut hyvä, ja maahanmenot ei muutenkaan toiminut. Tehdään illalla vielä uusiksi, ja katotaan mikä mättää.
Päivän paras, 10 sekunnin paikkamakuu kun olin noin 5 metrin päässä. Ei liikkunut mihinkään ja tapitti miuta vaikka ympärillä räyhäs koiria, JEE! (:
Eilen käytiin tapaamassa Elvin sukulaisia Haukkulaaksossa. Epäsosiaalinen Elvi rallasi ekat pari kierrosta Jilla-maman kanssa, mutta kun porukkaa lisääntyi katto paremmaks istua miun vieressä (ja jalkojen välissä) kattelemassa menoa. Saatin tehtyä hyppynoutoa pallon kanssa, yksi erittäin onnistunut edestakaisin. Vissiin toi uusi este vähän hämäsi ja alkuun ei meinannut tulla samaa reittiä takaisin vaan kiersi.
Ja paikallaanolo treenejä kuvaillessa, Elvi kesti hienosti vaikka muiden paikallaan pysymisessä oli hieman toivomisen varaa :D Ehkä sieltä kuitenkin yhteiskuva saatiin?
Ok paikkamakuukin sukulaisten keskellä, vähän liikuskeli, mutta kesti pienestä häiriöstä huolimatta, hyvä Peepii!

| Kelpieitä vauhdissa |
| Kuurasta tuli päivän parhaat kuvat, se oli aika kuvauksellinen koiruus koko ajan ;) |
torstai 10. marraskuuta 2011
tiistai 25. lokakuuta 2011
Tänään treenattiin kahteen otteeseen, ja mahdollisesti illalla vielä keskusta paikkamakuu luvassa?
Aamupäivällä tehtiin kunnon treeni.
Alkuun 2,5min paikkamakuu. Oli muuten ihan ok, meinasin puolessa välissä putsailla itseään (juoksusta johtuvaa?), mutta pienellä murahduksella palasi makaamaan ja makasi hyvin.
Tehtiin pientä ruutua lyhyellä ja pidemmällä matkalla, toimi hyvin. Elvi jää aika keskelle ja toivoisin, että paikka olisi vähän taempana, mutta en keksi miten lähtisin muokkaamaan tätä. Se kun on jo kuitenkin kivalla mallilla ja pelkään että sotken vaan aluillaan olevan liikkeen.
Seuraaminen oli alokkaan tyylinen L, joka oli superhieno. Konktakti ei pudonnut mihinkään, käännökset huippuhyviä samoin kuin perusasento, hyvä peepii!
Ja lopuksi vielä metskua noutoa, mikä toimi yhtä hyvin kuin puukapulallakin! Välillä se palauttaa ravilla ja välillä jää huonoon perusasentoon, mutta muuten kivakiva!
Äsken tehtiin pikaiset noudot jotka piti saada videolle.
Metsku kiva, puu kiva ja hyppynouto harjanvarsi esteellä tosi kiva! Jeee!
Saa nähä jaksetaanko illalla suunnatta keskustaan tekemään häiriössä

maanantai 17. lokakuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)