maanantai 12. kesäkuuta 2017

Kisattu on, kaikenlaisten tulosten edestä kuukauden välein tässä kevään aikana.

Edellisen ykkösen jälkeen taisi huhtikuun puolella olla sitten tokokoe Salme Mujusen tuomaroimana Jyväskylässä. Pisteitä 233, eli kakkostuloksen edestä. Pieniä mokia siellä täällä, mm. ruudun eteenlähetyksestä sinkosi ihan väärään suuntaan. Isoin katastrofi zetassa, seisoi jokaisen asennon. Tästä saatiinkin sitten pienoinen ahdistus kys. olevaan liikkeeseen aikaiseksi, ja sitä on nyt treenaamalla treenattu. Isoin ongelma on varmasti väärä mielentila, vaikka ei olekaan silmää käyttävä koira niin merkeistä aktivoituu tekemään muita asioita. Tehty merkkien kanssa ja useilla eri variaatioilla ja nyt treeneissä ainakin toiminut.

Tämän jälkeen tokokoe toukokuussa Lappeenrannassa Tommi Variksen valvomana. Paikallaoloista asti pieleen, ei kestänyt vierustoverin painokkaita korjauskäskyä istumisen päätteksi, vaan painui alas. Oli myös levoton. Mikään muukaan liike ei jättänyt huikean hyvää mieltä, vaikka hyviä pisteitä taisi tulla esimerkiksi ohjatusta ja tunnarista. Ruutu nollille, eteenmenossa vinoon enkä saanut korjattua. Tuloksena 208,5, eli kolmostulos.

Nyt kesäkuun kunniaksi käytiin pyörähtämässä kehässä Kotkassa Riikka Pulliaisen arvioitavana. Kotimatkalle ykköstuloksen kanssa, pisteitä 289,5! Huonointa oli seuruu (ensimmäinen liike, miun koekooma tarttui koiraan) ja luoksetulo (ei osaa). Kaikki muu tosi jees! Tunnarissa puri kapulaa rumasti, minimaalisesti liikutti itteään i-s vaihdossa, mutta oon niin tyytyväine tekemiseen noin muuten!

Yhtä vajaa 8)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti