keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kuva haastetta

Annin meidät haastettua mukaan, niin tässä muutama kuva mitä arkistoista löytyi (:

1. Tältä me näytimme vuosi sitten

2. Toisinaan Elvi on hyvin edustava


3. Tästä kuvasta voi päätellä mitä harrastamme


4. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle tuulelle

5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsoessa


6. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen

7. Muunmuassa nämä persoonat ovat huippuja!



8. Minua ei naurattanut

9. Tämä on mielestäni kaunis kuva

10. Lopuksi paras kuva ikinä

Kuvia olisi löytynyt monia lisää, moniin eri kohtiin, mutta tässä nyt jotakin jokaiseen kohtaan. Muutaman kuvan räpsinyt Pinja, Suvi ja Anni, kiitos kaikille!

Ja pistetään paha kiertämään, Claudia Flamman ja Tuikun kanssa sekä Pinja koirineen, odottelen teidän kuvakoosteitanne (:

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Torstaina kolmas agility kerta, tehtiin kolmea hyppyä kaarevalla linjalla. Hyppäsi hienosti, heti kun ehdin käskyttämään. Yllättävän nopeasti saan olla antamassa ohjeita jo seuraavalle esteelle, liian nopeasti siis miulle!
Pussi oli ensimmäistä kertaa treenattavana, syöksyi innoissaan sisään, mutta tuli ekalla takaisin päin. Kouluttaja sitten piti ja sääteli pussia, niin että viimeisellä toistolla enää vain ihan vähän ilmassa.
Muurikin uutena myöskin, ei ongelmaa.
Jatkettiin myös puomia, tekee ihan hyvin. Ei jännittänyt mitään ja saatiin onnistumisia kontakteille! Kepit meni suoraan lähetettynä hyvin, ei hae kuitenkaan automaattisesti ensimmäiseen väliin ellen selkeästi näytä sitä.

Tänään olikin sitten jännä päivä, käytiin eläinlääkärissä ottamassa virallisia lonkka- ja kyynärkuvia. Aluksi Elvi nukutettiin. Kakara meinasi ensin, että hänhän ei käy makuulle ja nuokahteli seisovilteen, kunnes suostui kyljelleen. Kuvatessa oli ihan rentona ja kuvista tuli hyvät. Eläinlääkärin arvion mukaan terveet ja siistit, nyt vain Kennelliiton mielipidettä odotellessa.
Herätessä Elvi vähän hätkähti, että missäs sitä ollaankaan ja haukahti muutaman kerran. Kun järki palasi päähän käytiin pussaamassa lääkäri ja meidän kuski. Onneksi kuvat nyt otettu, eipä tarvitse niitä enää stressata!
Kuvia lonkista otettiin kaksi, ekassa kun toinen jalka oli huonosti kohdallaan. Tämän "epäonnistuneen" kuvan sain sitten kotiin mukaani ja tässä siitä kuvaa.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Tiistaina 7.6. oli jälleen tokotokon aika, ja käytiin tekemässä pari hienoa liikettä. Treenissä oli hyppy ja luoksetulo. Hypyssä ei varastanut kertaakaan, vaikka jouduttiin ottamaan monta kertaa uusiksi, koska en vaan osaa avata suutani ja sanoa Elville seis siellä lopussa. Se unohtuu lähes aina!! Huolimatta useista toistoista ei kuumunut ja alkanut pelleilemään vaikka vähän niitä jännitin. Luoksetulo oli prima ja siitä saatiin kovasti kehuja. Paikkamakuuta ei keretty jäädä tekemään ja ehkä ihan hyvä niin, sillä onnistuneseen luoksetuloon oli mukava lopettaa.

Keskiviikkona 8.6. Collie yhdistyksen Saimaan alaosaston järjestämässä mätsärissä Juvakankadulla hakemassa ne palkinnot kotiin. Ensin haettiin keltainen (eli siis normaali punainen) nauha, ja sitten odoteltiin ja odoteltiin. Melkein meinasin lähteä jo kotiin koiran kanssa, mutta nyt pakko sanoa, että kiva kun jäätiin! Keltaisten kehässä tosi pitkät seisoskelut ja Elvi näytti jo vähän kyllästyneeltä koko touhuun. Suurena yllätyksenä sijoitus oli kuitenkin aikuisten keltaisten ykkönen! Sitten odoteltiin vielä BIS-kehän alkua, josta kuvittelin, että lähdetään pian ulos. Seisotettiin, seisotettiin, juoksutettiin, juoksutettiin kelpie Donin kanssa ja loppujen lopuksi liideltiin vielä kahden parhaan joukossa taputusten kera. Elvi innostui ja oikein leijui kehän ympäri. Voiton kuitenkin vei hurmaava pieni mäyräkoira, ja meille osoitettiin kakkossijaa, joka ei ollut huono sija ollenkaan! Herkulliset palkinnot (kuivaruokaa, makkaraa ja 5kg jauhelihaa (kunhan sen jaksaa hakea) ja kehut kauniista koirasta ja sitten suunta kotia kohti kainalossa myös pokaali ja ruusuke.

Torstaina 8.6. agilityn vuoro, jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin. Kaksi estettä, Elvi irtosi namialustalle tooosi hyvin! Ei jäänyt kyttäilemään ja oottelemaan miuta vaikka usein kävikin että mie olin vielä lähdössä kun Elvi jo söi namia alustalta. Putket ihan ok, jos käskytin liian myöhään meni ohi. Pitää opetella huutelemaan jo monta metriä etukäteen, jotta tuo tietää mihin mennä. Pituus oli uutena esteenä ja meni hyvin.
Toisella puolella oli puomi, jossa ei ollut minkäänlaista ongelmaa. Reippaasti kipitti ylös ja tuli alas. Kontaktit vähän hakusessa, mutta kahden treeni kerran jälkeen ihan ymmärrettävää. Kepit muistuteltiin mieleen, ensin hyppäsi verkon yli, mutta yhden avustetun kerran jälkeen pujotteli ihan pätevästi. 

Sunnuntaina mie kävin erikoisnäyttelyssä toteamassa, että ihan hyvä kun en Elviä ilmoittanut. Kuuma oli ja kauheasti koiria, joita oli kyllä mielenkiintoista katsoa. Kehän kulkua vielä hidasti pari harjoitusarvostelijaa, mutta ilmeisen hyvin aikataulun mukaan saatiin näyttely vedettyä läpi. Kiitoksia seuralaisille näyttelyssä ja onnea kaikille menestyneille!

Illalla kun pääsin kotiin Daisy-sisko haettiin mukaan matkaan ja siitä suunnattiin mökille. Tytöt juoksentelivat illan ja yölläkin meinasivat aloitella leikkiä, joka kyllä pikaisesti pistettiin poikki. Maanantai päivä oltiin vielä mökillä jossa oli tilaa temmeltää ja illaksi tultiin kotiin. Seuraava yö meni jo paremmin, molemmat ehkä väsähtivät koko päivän riehumisista mökillä. Tiistaina aloiteltiin aikaisella lenkillä, jonka jälkeen nukuttiin vielä muutama tunti. Tytöt olivat nätisti sisällä eivätkä turhia riehuneet. Daisya tultiinkin hakemaan iltapäivästä ja Elvi siirtyi unten maille.

Illemmalla käytiin vielä tokoilemassa. Tänään lyhyitä paikkamakuita, tosi kivoja! Ekassa vähän liikahti, mutta toisessa kouluttajan kävellessä ympärillä ei yhtään. Viimoinen oli myös hieno, jee! Ruutua tehtiin, taputtelin ja lähetin lyhyestä matkasta. Meni ihan kivasti, haukahteli vain. Hypyssä taas koetti karata ennen lupaa, ja kääntyi esteeltä oikealle, mitä on tehnyt kerran aiemmin Veeran ja Donin luona. Tuohon pitää nyt kiinnittä huomiota, palauttaa kenties namialusta takaisin? Tehtiin myös hieman kaukoja jota ollaan kotona otettu lyhyellä matkalla. Istumaan ei meinannut nousta, joten tein ihan edestä ja melkein nostin sen makuulta istumaan. Sitten teki ihan ok.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Kesä alkaa

Tänään päästiin aloittamaan virallisesti meidän agility-ura LAU'n alkeiskurssilla. Kahden kouluttajan jakaessa meidän ryhmän puoliksi saatiin tehdä mukavasti hommia ja toistoja. Alkuun hyppyä niin että kutsuin yli, sitten hyppyä namialustalle lähetettynä. Seuraavana putki, kutsuttiin läpi ja lähetettiin läpi alustalle. Yllätysyllätys näissä ei mitään ongelmia, kun oltiin tehty jo aiemmin. 
Toisella puolella hallia toisen ryhmän kouluttajan kanssa puomin ylös ja alasmenoja pöydällä. Alkuun jännitti, ja alastuloilla ei ihan rentoutunut. Kouluttajan kanssa kuljettiin koiran kummallakin puolella ylös ja alas. Kontaktit tehdään 2on2offeina, eli takatassut kontaktilla ja etutassut maassa. Elvi teki ihan jees ekaksi kerraksi. Loppuun hypittiin vielä pöydälle, mihin mentiin sitten taas kovaa! Pätevä peepie, ja ensi viikon agiliitelyä odotellessa.

Tiistaina käytiin tokoilemassa, tehtiin meille vaikeimpia liikkeitä eli paikkista, noutoa ja hyppyä. Paikkamakuu kolme minuuttia, kävin palkkaamassa noin 10-40 sekunnin välein, kerran lähti ryömimään eteenpäin, mistä korjasin ja lyhensin palkan tuloaikaa. Ei paineistunut vieressä olevista koirista, jes!! Noudossa saatiin hyviä vinkkejä siihen, miten saan tuon myös kantamaan kapulaa. Kyllähän se nyt hakee ja nostaa ja tuo, mutta ei perille asti. Hyppyä tehtiin niin, että palkkasin paljon hypyn edessä istumisesta ja vain pari hyppyä laskin tekemään. Oli tosi hieno, viime aikoina kun se on kovasti yrittänyt varastaa hypylle. 

Ja keskiviikkona käytiin moikkaamassa hellesäässä Veeraa, Donia ja Miira the kuvaajaa (jolle siis isot kiitokset kuvista seuran lisäksi!) Tarkoitushan oli treenata, mutta laiskat omistajat tyytyivät minimaaliseen treeniin uimisten ja hiekkakuopilla juoksemisen jälkeen. Tai ahkera Veera käskytti minut maalimieheksi pätevälle hakukoira Donille, joka hienosti löysi ja pienellä yllytyksellä myös haukkui miut :D