lauantai 4. toukokuuta 2013

Tänään oltiin möllitokoilemassa Savonlinnassa. Aamulla lähdettiin kahdeksan jälkeen ajelemaan ja paikan päällä oltiin hyvissä ajoin. Varmistettiin, että ollaan oikeassa osoittessa ja sitten lähdettiin lenkille. Ilman puhelimen karttaa oltaisiin oltu ehkä aavistuksen eksyksissä, nyt löydettiin takaisin kentälle ja päästiin ilmoittautumaan.

Kehät meni järjestyksessä EVL-VOI-AVO-ALO, eli ensin katseltiin ylempien luokkien koirat. Hämäännyin niiden vähäisestä lukumäärästä, ja voittajaluokan koirakon suorittaessa viimeisiä liikkeitä tuli jo kiire hakea Elvi autosta. Pikaisesti kehään, juoksutarkastuksessa yritti väistää (...), mutta muuten häslinki ennen liikettä ok. Paikkamakuu on meillä tosiaan epävarma, tosi kiva että saatiin nyt hyvä koemainen treeni tehtyä palkkauksilla. Palkkasin Elvin siis makuun aikana kolme kertaa, ensimmäisen palkkaukseen asti kesti erinomaisesti paikoillaan, myöhemmin alkoi heilua ja korjata asentoa edestakaisin, mutta ei liikkunut eteenpäin yhtään. Tultiin takaisin, ja ylös perusasentoon hyvin. Sitten iiiiso palkka!

Oltiin kolmansina suorittamassa, hetken odottelun ja virittelyn jälkeen kehään. Heti nauhojen sisäpuolella vire laski, koira katosi kokonaan kuulolta ja laahusti. En tykkää yhtään. Ainut positiivinen asia oli, että se vähän mietti mitä teki, eikä vaan kaikkea sata lasissa. Ja loppua kohti fiilis parani kokoajan!

Seuraamisesta 9, ihan ok seuruu, kontakti oli sellainen Elvin valekontakti, ja alku oli aivan kamala. Onneksi sain komennettua heti kun ei lähtenyt toimimaan, parani ihan kohtalaiseksi.


Liikkeestä maahanmeno 10


Luoksetulo 8 valuuuuuuuuu rumasta käskystä huolimatta.


Liikkeestä seisominen 10


Nouto 10 Toimi vieraalla kapulalla, villitsin alkuun vähän. (Omaa siis ei edelleenkään ollut, kun edelliselle kävi huonosti... :D Parempi kuitenkin treenata myös sitä vieraan tuomista) Ravipalautus ei ollut kiva.


Kaukot 9 Ennakoi yhden maahanmenon (tai siis ohjaaja ennakoi, mikä ei näy videossa. Kerkesin jo aloitella käsimerkkiä maahan, koska en tajunnut vahtia liikkuria ja koira meni hienosti maahan heti kun yhtään vihjaisin)


Hyppy 10
Meni ensin liian vinoon, korjasi ite hyvin hivuttautumalla.

Kokonaisvaikutelma 10


Pistesaalis siis paikkamakuun 0 jälkeen 159, kakkostulos. Ei huonosti ollenkaan, vaikka olihan tämä mölleihin sovellettu pisteytys. Ihan kiva suoritus, mutta olisi kiva jos se hyperaktiivinen huutava elukka olisi paikalla myös kokeessa, tuntuu hurjalta tehdä juttuja kehässä, kun sellaista koiraa mitä treenaa ei olekaan tarjolla! Vaikka vissiin pitäisi olla ihan onnellinen, ei purtuja sormia eikä järkyttävää jatkuvaa haukkumista... :D

 Iso kiitos vielä Essille seurasta ja videoista, sekä Savonlinnan porukoille möllitokon järjestämisestä!

2 kommenttia:

  1. Ihana Elvi :) Pitääkin linkittää teidän bloginne myös meidän blogin puolelle. :)

    VastaaPoista
  2. Elvi lähettää pusuja! Teidän blogi on tosiaan ollut pidempään miun "lisää blogilistalle" -listalla, mutta eipä tässä saa mitään aikaiseksi :D

    Onnea teille ykköstuloksesta!

    VastaaPoista