lauantai 25. elokuuta 2012

Saatiin pitkästä aikaa haaste täyttämään tätä hiljaista blogia :) Haastajana Noora ja huskyt, joiden blogi löytyy täältä.

"Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen."


1. Mitkä ovat koirasi huvittavimmat tavat?
Elvi tietää missä kohtaa jääkaapissa sijaitsee sen herkut. Se istuu nenä pakastimen ja jääkaapin alalokeron reunan välissä, ja odottaa, että joku tulee tarjoilemaan sille nameja. Ja yleensä tää toimii, joku heltyy tarjoilijaksi. Elvi myös tahtoo aina mukaan suihkuun, ja menee sitten saunan lasioven taakse turvaan, ettei kastu, mutta saa olla kuitenkin kokoajan mukana.

2. Missä näet itsesi ja koirasi viiden vuoden päästä?
Kauhean vaikea kysymys, en tiedä. Toivon, että oon saanut opiskelupaikan, jossa viihdyn ja josta muutaman vuoden sisään pääsen pois. Toivottavasti asun  kivassa kämpässä, mielellään koirallisen kämppiksen kera (vapaaehtoiset ilmoittautukoon!). Elvi on terve ja treenaillaan sekä lenkkeillään ahkerasti.

3. Suurin tavoitteesi koiriin liittyen?
Saada tuosta, ja jos joskus myöhemmin otan lisää koiria, kasvatettua hyvin käyttäytyvä kaveri. Vaativa tehtävä :) Elvin kanssa kisapuolella tavoitteena saada se Suomen muotovalioksi, ja tokossa edetä niin pitkälle kuin rahkeet riittää, mutta jos ne ei toteudu niin ei haittaa. Kunhan sen kanssa on kiva toimia ja tehdä.

4. Paras vuodenaika?
Kesä!

5. Näyttö, käyttö vai molemmat? Miksi?
Sopiva yhdistelmä kumpaakin. Henkilökohtaisesti en pidä rotujen jaottelusta käyttö- ja näyttölinjoihin, vaan mieluiten rotu pysyisi sellaisessa kunnossa, että se vastaa rotumääritelmää niin ulkonäkönsä kuin käyttöominaisuuksiensa puolesta. Rakenne ei saa olla millään tapaa liioiteltu ja koiran pitää myös toimia.

6. Oliko koiran ulkonäkö sinulle tärkeä ominaisuus rotua valitessa?
Kyllä sitä ulkonäköäkin tuli katsottua, että halusin terverakenteisen ja keskikokoisen rodun, mutta paljon enemmän painoivat kelpien muut ominaisuudet. Kaikki muu ulkonäöllisesti oli vain plussaa tähän rotuun päätyessä. Äiti valitsi ruskean värin ;D

7. Koirasi söpöin kohta?
Kaunein on sen naama ja ilme, mutta söpöin on varmaan nenä :D

8. Koirasi lempipaikka oleskella kotia lukuunottamatta.
Mökit, saa juosta miten haluaa ja nautiskella vapaudesta!

9. Mitkä ovat kolme tärkeintä ominaisuutta koirassa?
Pitäisi tulla toimeen missä vaan ja kaikkien kanssa, terveys kunnossa ja innokkuus kaikkeen tekemiseen.

10. Mitä muuttaisit itsessäsi koiranomistajana?
Lisää ahkeruutta ja kunnianhimoa, sekä jännittäminen ja turha stressaaminen pois. Tarkemmat tavoitteet, joihin oikeasti pyritään ja pitkäjänteisyyttä pitää tavoitteista kiinni.

11. Mitä mieltä olet rescuekoirista ja rescuetoiminnasta ylipäätänsä?
Tosi ihanaa, että ihmiset jaksavat auttaa ja ottavat hoiviinsa rescuekoiria. Jos miulla joskus sellainen elämäntilanne, että on aikaa ja jaksamista auttaa, voisin hyvin kuvitella ottavani jonkun pelastetun tapauksen.

Myö haastetaan tähän Emma ja Kiusa, Veera ja Doni, Iitu ja Valo, Hanna, Oiva ja Luka, Sanni ja Lenni ,  Pinja ja tytöt + pikkupoitsu, Nea, Riina ja Sabi, Miira ja terrierit, Jenni ja lagotot, Isa ja Daisy sekä Henna ja Deli.

Kysymyksiä siis
1. Mikä on unelmarotusi ja miksi? 
2. Mikä on kiinnostavin koiralaji, jota et harrasta?
3. Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita teillä on?
4. Suosikkikuvasi koirastasi?
5. Mikä on paras tapa viettää aikaa koirasi kanssa?
6. Miksi omistat juuri koiran, etkä muuta eläintä?
7. Millä sanoin kuvailisit koiraasi?
8. Onko olemassa rotua, jonka haluaisit omistaa, mutta jonka pitäminen ei ole nyt mahdollista?
9. Mistä koiraharrastuksesi on lähtenyt käyntiin?
10. Mukavin hetki päivänä, jolloin vastaat näihin kysymyksiin.
11. Koirasi paras koirakaveri?


Uusia kuvia on muutaman kappaleen verran, kesäiseltä lenkiltä Riinan ja koirien kanssa, kuukausi sitten? :D




Tällä viikolla ollaan tokoiltu, luoksarin stoppeja, ruutua ja merkkiä sekä kaukojen tekniikkaa. Ehkä toimii ehkä ei. Paikkikset ei toimi.

Torstaina käytiin isomassa porukassa tokoilemassa, ihanasti häiriötä Elville, pää pyöri. Testailtiin myös Leenan flyball laatikkoa, Elville varsin sopiva laji. Käytiin myös ekaa kertaa etsimässä ukkoja, Elvi kävi syömässä piilojen takaa Leenalta ja Nealta namit. Nenää ei käyttänyt, kunhan vaan katteli mistä sitä namia voisi saada. Ehkä jos lisää treenaisi... ;)

1 kommentti: