keskiviikko 14. toukokuuta 2014


Nyt on jäänyt treenit laittamatta ylös, ups. Ollaan tehty ja touhuttu aktiivisesti, sitä sun tätä ja tästä eteenpäin treenit jatkuu ja taas paljon uutta ja vanhaa treenattavaa.

1.5. käytiin rallytokoilemassa Ylöjärvellä ensimmäistä kertaa avoimessa. Ohjaaja oli huono, koira hyvä! Miuta jännitti jostain syystä ihan hirveästi, käskytin täysin vääriä asoita ja ohjasin epäselvästi, pieniä virheitä siis matkan varrella. Pisteitä saatiin kasaan 86p, eli tulos oli hyväksytty, mitä tavoiteltiinkin. Ja Elvi teki huomattavasti paremmin hommia kuin alokkaan radoilla, oiskohan sillä hihnalla ollut jotain merkitystä?

Viikonloppuna käytiin sitten Nean ja koirien kanssa laavulla syömässä, oli oikein hauska ja rento reissu. Elvikin kehtasi leikkiä paljon normaalia enemmän. Lenkkeilyn jälkeen ajettiin sitten Jyväskylään, jossa ollaan vietetty viikko. Miulla oli alkuviikosta pääsykokeet, katotaan aukeaako koulupaikka.


Kuvakokoelma aiheesta Elvi ja ruoka

Maanantaina Elvi ontui etujalkaansa hieman aamusta, ja olin jo ihan varma, että kaikki loppuviikon suunnitelmat on peruttava. Onneksi kuitenkin lihasperäisen oloinen ongelma, aina vähänkään liikkuessaan ja vertyessään  ontuminen loppui. Hoidettiin kuitenkin levolla ja Elvi sai pitää lämpötyynyä lavallaan muutamana päivänä, ja ongelma onneksi katosi. Varmaan jossain laavuillessa kerennyt venäyttää jotain lihastaan, toivotaan että ongelma ei palaa/jatku.

Kerettiin kuitenkin käymään Emman seurana kävelyllä ihanassa metässä ja Kiusan luona kahvilla. Saatiin myös lenkki- ja treeniseuraa Ninjasta ja Kertusta, oli kiva nähä lenkkimetsiä täältäkin suunnalta!

Lauantaina oli sitten tokokokeen aika, lähdettiin hyvissä ajoin paikanpäälle ja oltiinkin ihanasti toisina suoritusvuorossa. Paikkamakuu jännitti ihan luvattoman paljon, kehään mennessä koira ei ollut innostunut juoksutarkastuksesta,  mutta oli kivasti rivissä ja jätettäessä. Aika meni onneksi kohtuullisella vauhdilla, päästiin takaisin kehään ja Elvi ei ollut ryöminyt senttiäkään, jeee! Tuomari Mauri Pehkonen totesi kuitenkin, että levoton oli ollut, joten 8 saatiin pisteitä. Eipä se sen paremmin tee treeneissäkään, ei voinut odottaakaan kympin suoritusta.

Omaan kehään ihan pikkuhetken odottelun jälkeen, ei ollut kivoin fiilis koiralla. Teki joo ja tuli mukana, mutta ei vaan sillä ilmeellä kun tahon. Ei tartteisi olla niin röyhkeä kuin treenatessa, mutta voisi vaikka innostua jostain.
Seuraamisesta 8, pienin välimatkoin kaikki siirtymät ja käännökset, ollaan panostettu viime aikoina pitkiin suoriin, ei ihan parasta seuraamista. Perusasennot hävettävän huonoja, teki kuitenkin.
Liikeestä maahan 10
Luoksetulo 5, ihan kamala, varmaan huonoin koestoppi koskaan. Valui ja valui, ootin jo nollaa. Kiva kun saatiin pisteet.
Liikeestä seisominen 10
Nouto 10, palautus viimoiset metrit ravilla
Kaukot 8, toiseen istumiseen kaksi käskyä, ekalla nousi tosi napakasti
Hyppy 8, kaksi käskyä istumiseen.
Kokonaisvaikutus 9, kehui kivaa työskentelyä.

Pitää olla onnellinen, että miuta ei jännittänyt niin paljon kun olisi ollut mahdollista, mutta vähän mietityttää toi Elvin koekoomaus. Toivon kovasti, että voittajan kivat ja vauhdikkaat liikeet saa ongelmaa raukeamaan itsestään... En tahdo alkaa keksiä ratkaisua tähänkin. Paikkamakuussa jo tarpeeksi ongelmaa.
Pisteitä siis kasaan 167p ja kolmas sija! Kivat koiranherkut ja pallo saatiin palkinnoksi, ja miulle kuitenkin ihan luottavainen fiilis seuraavaan kokeen pohdintaan.

Maanantaina taidettiin käydä treenaamassa Nean valvovan silmän alla, tehtiin seuraamisesta perusasentoja (eipä ollut jäätävän hitaita), taidettiin tehdä kaukot koemaisesti (en muista, että olisi ollut ongelmaa), stopissa pysähtyy vain yhteen kohtaan. Paikkamakuussa huomauttelin tassujen liikuttelusta yms levottomuudesta.
Keskenään ollaan naksuteltu kaukoja (joskus toimii joskus ei) ja tehty luoksarin stoppeja (ei toimi...). Oon myös epätoivoisesti koettanut naksutella leuan maahan laittamista, tuloksena nenä joka uppoaa heti karvalankamattoon, mutta oikeeta toimintaa ei olla saatu vielä aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti