torstai 30. joulukuuta 2010

Vuosi 2010

Koiraa odottettu koko elämä, ja tänä vuonna sain sitten oman Elvini (: Paljon parempi vuosi ei olisi voinut olla, ollaan keretty tekemään ja kokemaan vaikka mitä! Toivotaan ensi vuodesta yhtä mukavaa.

Virallinen koiran odottaminen alkoi joulukuussa 2009, kun Jilla kävi vierailemassa Vilin luona. Ultran jälkeen uskalsi jo hieman huokaista helpotuksesta, jotain sieltä oli tulossa. 18. helmikuuta illalla tuli Pinjalta viestiä ekoista pennuista, taisi mennä loppuilta pelkästään hymyilyksi. Ennen hiihtolomaa käytiin sitten ensimmäistä kertaa katsomassa Elviä, joka muistutti silloin enemmän marsua kuin koiraa. Mutta hetkeäkään en ole miettinyt, miksi tuli tämä pentu valittua, on se vaan ihanin!
lainattu Pinjalta, kiitos (; 
Pentuja ihailtiin sitten pitkät seitsämän viikkoa, ne kasvoivat ja kehittyivät huimasti!

Jo koiran näköinen?
10. huhtikuuta Elvi tepasteli meille, rohkea pentu tottui nopeasti arkeen ilman kummempia ongelmia.
Koiraa odottettu koko elämä, ja tänä vuonna sain sitten oman Elvini (: Paljon parempi vuosi ei olisi voinut olla, ollaan keretty tekemään ja kokemaan vaikka mitä! Toivotaan ensi vuodesta yhtä mukavaa.



Kesä meni mökillä, veneellä ja uusiin asioihin tutustuessa. 



Uimaankin opeteltiin, Elvi tykästyi kovasti
18. heinäkuuta Elvin ollessa 5kk vanha käytiin ensimmäisessä match showssa, tuloksena sininen ei sijoitusta. Pinja kiinnosti kakaraa paljon enemmän kuin paikallaan seisominen saati sitten liikkuminen.
28. heinäkuuta Elvi taas Linnoituksen match showssa sijoittui sin2 esiintyen todella hienosti!


31. heinäkuuta käytiin ensimmäistä kertaa oikeassa näyttelyssä, suuntasimme Helsinkiin SBCAK'n erikoisnäyttelyyn, josta tuloksena hienosti PEK3 ja KP!

Elokuussa aloitettiin sitten LPKY'n yleisissä treeneissä penturyhmässä. Hyvää häiriötreeniä saatiin, ja opastusta muutamiin juttuihin. Muuten ollaan itseopiskeltu ja treenailtu.
4. elokuuta Faunattaren match showsta sin1 ja hulppeat palkinnot! BIS-kehässä jäätiin ilman sijoitusta, mutta eipä tuo haitannut.

Kiva laji speed racekin testattiin LPKY'n nuorisojaoksen järjestämässä tapahtumassa. Elvi pinkoi minkä tassuistaan pääsi, vauhti ei ihan riittänyt palkinnoille saakka. Mutta tämä laji oli selvästi kelpien mieleen, mitä lujemaa sen parempi!

Syksyn aikana käytiin myös muutamat muut match showt, ilman suurempaa menestystä. Speed racen pariin päästään luultavasti taas ensi vuonna, toivottavasti useampaan kertaan!

Agilitya päästiin tekemään muutamaan otteeseen. Elvi sai verkkokepit ja putken tutuiksi, jos hyvin käy vuosi 2011 soisi paikan alkeiskurssille jatkamaan harjoituksia.
Kotipihalla putkeen tutustumista

Juoksun Elvi aloitti 9.11. ja naisten vaiva piti seuraa noin neljän viikon ajan. Osuen juuri sopivasti Jyväskylän KV'n kanssa samaan aikaan.
Siellä käytiin kehässä pyörähtämässä 13.11. tuloksena ROP-pentu ja KP (: Ei huono päätös pentukehille.

Joulukuun suurin juttu oli Voittaja-näyttely, josta EH/2. Etuliikkeet vielä kovin kesken, mutta muuten oikein mukava arvostelu! Uutena juttuna oli myös junalla matkustus edestakaisin. Hienosti onnistui, Elvi rauhassa matkaili, varsinkin kotiin päin tultaessa rankka päivä oli väsyttänyt.

Toissapäivänä käytiin Elvin kanssa moikkaamassa Doni-kelpietä ja saatiin seuraksi vielä Anni kahden nahkansa, Milkan ja Villen (puuttuu kuvasta, missä lie matkannut) kanssa. Oli mukavaa, nähdään ensi vuonna (; !

Vuodelta 2011 odotetaan mukavia harrastushetkiä ja koira kavereiden tapaamisia!
Tavoitteisiin jos laittaisi tokossa ALOn korkkaus. Päästään valvovien silmien alle treenaamaan, joten eiköhän meidän ura tästä aukene. Osa liikkeistä jo jonkinlaisessa kunnossa osaa ei olla tehty lainkaan.
Agilityn saralla pitää yrittää päästä alkeiskurssille. Sinne vaan taitaa olla kovasti muitakin halukkaita, joten katsotaan miten meitä onnistaa.
Näyttelykehiä kierrellään mahdollisuuksien mukaan, toivotaan hyviä arvosteluja ja mukavia reissuja! Ulkomaan näyttely olisi haaveissa, saas nähdä toteutuuko, jos ei vielä ensi vuonna, niin sitä seuraavana sitten.
Jälkeäkin ollaan suunniteltu jos pääsisi tekemään, katsotaan mitä Pinja meidän pään menoksi keksii... :D
Sitten leikitään ja lenkkeillään ja nautitaan olostamme.

Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti